Tunnisteet

sunnuntai 5. helmikuuta 2012

JÄLKIEN SEURANTAA

MIHIN JÄLJET JOHTAA ja MINKÄ ELÄIMEN?

Näyttäis siltä, että jäljet johtaa meidän lintupuumme juurelle.
Siellä on nimittäin ruokaa yllin kyllin.
Talitintit, sinitiaiset ovat pulleita ja ahkeria syömään auringonkukan siemeniä, talipalloja ja -pötköä.

Ikkunasta lintuja seuraten tein havainnon uusista erilaisista jäljistä, eivät olleet jäniksen jälkiä, eivät oravan, eivät kissan, eikä koirankaan.
Mitä ne ovat, piti mennä ulos katsomaan ja kännykällä kuvaamaan?

Sitten ei muuta ku eläinkirjaa tutkimaan ja mihin tulokseen tulin? Olisiko ilves vieraillut lintupuuni juurella? Jäljet jatkuivat ojan yli pellolle ja sieltä pusikkoon.

Tällä kylällä on ollut ilveksiä ja luultavasti se minun rakas kissanikin joutui toissa kesänä ilveksen suihin, postinkantaja oli niihin aikoihin nähnyt sellaisen tapauksen, sitä en tiedä olisiko ollut minun kissani.

Kuvasin muitakin jälkiä, hiiren tai päästäisen tai muun vastaavan jälkiä oli ainakin ihan seinustalla ja pellolla oravan jäljet, jäniksen jälkiä ei ollut tässä likellä, mutta lähellä postilaatikkoa on niitäkin ollut.

Nyt kysynkin teiltä, enempi asiantuntijoilta, olisiko noi mahdollisesti ilveksen ja jos ei, niin minkä?

Seuratkaamme jälkiä, hyviä jälkiä:) 
(otin useita kuvia, saakohan selvää? Olisi kivaa, jos joku tietäväisempi kertoisi, olenko oikeilla jäljillä?)


Kuva 1. Ilveksen jäljet?

Kuva 2. samasta kohdasta

Kuva 3. samasta reitistä, eeri kohta

Kuva 4. edelleen samaa jälkeä

Kuva 5. ja vielä samasta reitistä jälkiä

Taitaa olla hiirten jälkiä talon vierustalla?

Edelleen hiirten jälkiä, vai?

Nämä on mun mielestä oravan jäljet

Oravan jälkiä edelleen?

13 kommenttia:

  1. Laitoin tuonne samakasaan yhden linkin, mutta tässä on itse asiassa vieläkin parempi.

    Tuossa linkissä on aika hyvä selitys ilveksen jäljistä. Siellä lukee myös näin:

    "Ilves käy harvoin nuuhkimassa puita ja pensaita, sellainen käyttäytyminen viittaa useimmiten koiraan."

    Ilveksen jäljet

    VastaaPoista
  2. Kiitos linkistä, olen edelleen sitä mieltä, että ne sopivat ilvekseen, en ole nähnyt irrallaan koiriakaan ja naapurin koiralla on pienemmät jäljet.
    Nuo jäljet johtivat pelloille ja johonkin, en lähtenyt kahlaamaan kauemmas:D, syököhän ne lintuja? niitähän mulla on runsaasti tuossa puun juurellakin.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kyllähän se saattaa ollakin ilves, eihän se ole mitenkään epätavallinen, varsinkin kun sanoit, että niitä on ollut teillä päin.

      Näin kertoo www.tunturisusi.com/ilves

      "Ilves on lihansyöjä ja syö pääosin vain itse
      tappamiaan nisäkkäitä ja lintuja."

      Eli lintupuusi saattaa olla hyvä elävän ruuan varasto ilvekselle, sehän ei yleensä syö haaskoja eikä pysty syömään jäistä lihaa.

      Täällä oli nähty ilves muistaakseni toissa talvena. Siitä syntyi aivan mahdoton hysteria, ihmiset vaativat että se pitäisi tappaa heti.

      Kyllähän se vie ihmisten kissojakin, mutta mielestäni harvinainen luontokappale pitäisi silti saada olla rauhassa. Ja koiriakaan ei saa pitää irti, joten ei ilvestä voi syyttää, jos se nappaa koiran.

      Meillä on täällä aivan liikaa peuroja, kolareita sattuu jopa useampia päivässä, joten ilveksen ei edes tarvitse tulla asuinalueiden läheisyyteen pysyäkseen ruuassa.

      Poista
  3. En osaa näistä kuvista sanoa mitkä eläimet ovat olleet jälkien jättäjinä.
    Itse olen nähnyt jäljet kun Ilves on antanut vauhtia Jänikselle.
    Voi nämäkin olla Ilveksen jälkiä.

    VastaaPoista
  4. Nonnii, mulla on sitten uusi kotielläin, kissa, iso kissa = ilves:DDD
    Pittääköhän mun jäähä vahtimaan tuohon olohuoneeseen, ikkunan ääreen, josko se tulis uuvelleen, ja sais ikkunan läpi kuvankin:)
    Kiitos Eko ja Laali mielenkiinnosta ja vastauksista, jäin alkuperäiseen mielipiteeseeni.
    Nyt melkein myrskyää, ei tuu jäläkiä, eikä saa kuvia.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Käyntiaskel on noin 40 cm ja muuten vaikuttavat ehkä ilvekseltä, kynnenjäljet eivät näy kun ei tarvitse "pitoa" paitsi tuossa yhdessä sipaisussa? neljä varpaanjälkeä erottuu aika pyöreässä jäljessä, jälkijono on kissamaisen suora, monesti ne saatetaan bongata juuri koti-ikkunastakin ja Teillähän on siellä metsikköä yms ympärillä.. Hiirten tai tai myyrien jälkiä näkyivät nuo pienet ja lintujen, jänis kelpaa Lyxille siinä kuin pieni sukulaisensakin. Kiva kysely:)

      Poista
    2. Kiitti Mustis, nyt en kuvannut lainkaan linnun jälkiä, vaan kolme muuta jälkeä. Nuo luulemani ilveksen jäljet kuvasin koko reitiltä pellolle asti, mutta laitoin vain muutaman kuvan tähän, kun tuli niin samantapaisia paljon ja osa epätarkkoja, pitäis olla parempi kamera.
      Kuvassa 5 on siis myös samasta reitistä, mutta siinä oli jokin "pyrähdys", olisiko ollu saalistusta mukana, en tiijä.
      Mielenkiintoinen tapaus kuitenkin.

      Poista
  5. linnun , hiiren, oravan, kenties ilveksenkin, loput oot tallustellut itse:) Kiitos visiitistä.. ja hyvää Kalevalan päivää. Mie lähen lääkäriin, on sellanen olo.

    tuosta pannerikuvasta sais runon, se on niin hieno. jos nyt äkkiä jotain inspistä tulis:

    Venhon uusi elämä kaunihisti kukkii nyt, kantaa kesän helmoissaan eikä keinu laisinkaan.
    Ilon antaa ihmiselle kukkain huumaa katsella, väriloistonsa hekuva, sateenkaaren sävyillään hurmaa päivän sekä ehtoon.

    omistan sinulle Siru. Aikatherine.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Voi kiitos Aikku, ihana runo. Laitoin tuon veneen kukkineen tuohon, että muistaa ja jaksaa kesää odottaa tämän lumenpaljouden keskellä.

      Tuo vene oli meidän ensimmäinen veneemme, kun muutimme v.81 tähän taloon ja meren läheisyyteen.

      Olen soutanut ja huovannut, nostellu ja laskenu verkkoja ed.menneen mieheni kanssa tuolla, nyt ihailen kukkaveneenä, jos saisin sen uudelleen noin loistamaan.
      Aloitin viime kesänä uusimaan sitä.

      Terveyttä ja voimia Sinulle ja iloista kesän odottelua.

      Poista
    2. Vielä Aikku, noissa jäljissä ei ole mun omia jälkiä lainkaan, ne on kaikki eläinten jälkiä:)

      Poista
  6. Kaunis on vene tuossa kuvassa, onnistuu mainiosti uudessa tehtävässään !

    Minullakin on pihalla vene täynnä multaa, ja kukkikin se toissa kesänä kauniisti, viime kesänä vain oli kompostina. Ehkä kesällä taas kukkia uudessa mullassa! Laitoin pihamaalta kilokaupalla pudonneita omenoitakin sinne muhimaan.

    Hyvää sunnuntaita!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Laali visiitistä. Minäkin viime kesänä aloitin uusimaan noita veneen kukkia ja takana olevaa kivikkokukkakasaa, on vain niin iso urakka, kun toistakymmentä vuotta oli tekemättä mitään.
      Mutta en ota siitä ressiä, teen minkä jaksan, aina minä jonkun kukan saan loistamaan kuitenkin:D
      Hyvää Kalevalan päivää ja huomista karkauspäivää:D

      Poista
    2. Mullakin on veneen vieressä kivikkopuutarha tulossa, aivan aluillaan vasta. :D

      Hyvää Kalevalan päivä Sinullekin, ja huomista karkauspäivää!

      Poista