Tunnisteet

perjantai 25. maaliskuuta 2011

Plätyskän matkakertomus 18.-24.3.2011


Lastenlapset on kivoja

Lähdimme ajelemaan viime viikon perjantaina kohti Jyväskylää vanhimman tyttäreni perheen luo tarkoituksena viettää 40 v. synttäreitä ja lauantaina olla lapsen ammana, että nuoret pääsevät omiin järjestämiinsä bileisiin.
Lauantaina ulkoilimme koko poppoo Jyväsjärven jäällä, lapset luistelivat ja me liukastelimme muuten vaan.
Lauantai-iltapäivästä alkaen olimme pienten lasten (4 ja 9 v.) kanssa ja nämä veijarit järjestivät meille ihan omat ”varjobileet”.
Vanhempiensa makuuhuoneeseen olivat laittaneet meille dippikastiketta, juustosnakseja ja mehua.
Ensin esiintyi nuorempi poika pukeutuneena joksikin metsäneläimeksi, nallen päähine, mutta pitkä häntä, mikähän otus lienee ja tämä hyppi ja pyöri aivan vallattomasti musiikin tahdissa, sängyn päällä tietysti:)
Sen jälkeen meille tuli hieno daami espanjalaisessa tanssiasussa ja esitti tosi villin tanssin hyppien ja pyörien ja välillä pienen herran parina ja tietysti esiintymislavana oli vanhempiensa sänky., Voi meitä mummoa ja ”paappakokelasta”, kun annoimme luvan hyppiä sängyllä. Sanoimme kyllä muksuille, että huomenna ette sitten enää tässä hypi.
No, pääasiahan oli, että lapset saivat viihdyttää meitä hoitajia, hih.

Sunnuntaina jatkoimme matkaa kohti Helsinkiä ja kyydissämme oli nuorin tyttäreni ja vävyni. 

Plussaa ja miinusta karaokepaikoista.

Illalla menimme PataÄssään laulamaan karaokea, kun en muuta paikkaa tiennyt olevan auki ja ystäväni oli kuullut kehuja siitä, minä olin käynyt siellä muutaman kerran joitakin vuosia sitten, joten tiesin tason.
Kerroin että siellä on hyvä lauluvalikoima ja joskus ihan hyvä laulaa, mutta paikan tunkkaisuudesta en pidä, enkä ahtaudesta. Yleisö puhuu kovalla äänellä keskenään ja kannustavat omiaan, myös laulavat paljolti huutamalla.
Mutta annoin kuitenkin ystäväni tehdä omat johtopäätöksensä ennenkuin kerroin oman mielipiteeni.

Hänelle tuli jo heti ovelta vastenmielinen kuva, paikka oli epäsiisti ja porukka aika lailla jo tuiterissa, olihan pubi ollut auki jo koko päivän.

Pari laulua ehdimme kumpikin laulaa, kun tiskillä oli eräs nainen, jota minä pidin ensin fiksuna, oli jutellut mun kanssa, mutta ilmeisesti ei nähnyt kuka oli minun seurassani ja alkoikin puhutella törkeästi ystävälleni. Kaverini sanoi, ettei viitti kuunnella, että lähdetään pois. Talo olisi tarjonnut meille lepytysjuomaa ja tämä nainen tuli minultakin pyytämään anteeksi, että hän sanoi törkeästi kaverilleni. Mutta kun fiilis oli mennyt, niin miksi olisimme enää jääneet. Ei siellä ollut hyvä laulaa, ei kunnolla kuullut musiikkia, eikä omaa ääntä. Ainoa plussapuoli oli, että televisioita oli paljon.
Meille jäi tosi tympeä olo siitä illasta.

Maanantaina tutkin nettiä, enkä löytänyt muita paikkoja, mitkä olisi ollut auki, mutta sitten ystävättäreni, joka itsekin vetää karaokea, soitti (olin yrittänyt häntä aiemmin tavoittaa) ja kertoi meille Itä Keskuksen Bohemian alakerran baarista, jossa hänen hyvä ystävänsä vetää karaokea ja mehän menimme sinne.
Paikka oli erittäin pieni, mutta siisti ja vastaanotto oli hyvin sydämellistä ja tunsimme että olemme tervetulleita.
Karaokevetäjä oli oikein iloinen, pirtsakka ja hyvä laulamaan itsekin. Yleisö oli todella kannustavaa, he kuuntelivat ja taputtivat ja tulivat juttelemaan ja he pitivät siitä, että lauloimme sellaisia tavallisuudesta poikkeavia lauluja. He oli valtavan hyviä laulajia itsekin, tais joku olla ammattilainenkin.
Me lauloimme illan aikana kumpikin 4 laulua, tämä ravintola meni kiinni jo klo 23.30.
Poislähtiessä kiittelin illasta ja että oli mukava täällä laulaa, kaikki toivottelivat uudelleen tervetulleeksi ja erityisesti vetäjä kiitteli ja toivotti turvallista kotimatkaa.

Olisiko niin, että hyvät laulajat ja ko harrastajat tietävät missä on hyvä karaokevetäjä, joka osaa säätää jokaisen äänelle sopivasti laitteet, on iloinen ja nauttii lauluista ja ravintolan pitäjäkin on hyvin myötämielinen, eikä aliarvioi karaokea. Paikka oli ihan jees ja tuli hyvä mieli, vaikka ensin ei ystäväni meinannu lähteä.

Tiistaina matka jatkui Turkuun kylpylä Karibiaan, jossa lilluimme poreissa ja uimme ulkoaltaassa, jossa oli myös hauska tunneli. Totesimme, että paikka on erittäin hyvä lapsiperheille, siellä oli vaikka mitä kivaa, mutta kyllä meillekin oli ihan hyviä poreita (ollaanhan jo taas niinkuin lapsia:D), vaikka minä pidän sellaisesta, missä olisi ihan uima-allas, kun pidän uimisesta. Hotelli huoneineen oli hyvinkin tasokas.

Ennen iltaa käveleskelimme tutustuen Turun kaupunkiin vain ulkoisesti, kävimme kahvilla ja yhdet otimme vanhaan pankkitaloon tehdyssä baarissa, hienoja yksityiskohtia rakennuksessa(en muista paikan nimeä, mutta oli Galaxia vastapäätä)

Illaksi suunnistimme Turun keskustaan, lähelle toria ja ravintola Galaxiin, jossa oli auki pienempi karaokeravintola;Taivas-musiikki (muistaaksen siinä oli tuo musiikki sanakin).
Siellä portsari toivotti tervetulleeksi ja karaokevetäjä (mies tällä kertaa) oli mainio.

Paikka oli mielestämme tosi fiksu, oli esiintymislava ja tanssilattia erikseen ja pöytiä oli kahdessa, kolmessa kerroksessa ympyrän muodossa. Karaokevetäjä laitteineen oli siellä yleisön taustalla korkeammalla, missä oli myös baaritiski. Laulajalla oli siis suora näköyhteys taustasoittajaan. Tämä vetäjä oli huumorimiehiä ja osasi säätää, puhua ja juontaa illan mallikkaasti ja kehui, kun lauloin kolme sellaista laulua, joita ei ollut ennen siellä laulettu ja yksi laulu oli sille ihan outo.
Yleisö oli fiksua, he myös kuuntelivat ja lauloivat mukanakin ja antoivat palautetta. Myös siellä poislähtiessä vetäjä kiitteli ihan nimeltä meitä ja toivotteli uudelleen ja sanoi, että nyt taas jaksaa kolme vuotta tehdä tätä työtä, kun sai kuulla ihan uusia outoja lauluja. Täällä ehdimme laulaa molemmat kuusi laulua.
Paikka oli hieno.

Keskiviikkona lilluimme vielä aamupäivällä Karibiassa ja iltapäivällä menimme Seinäjoelle ystäväni tätiä tapaamaan, minä ensimmäistä kertaa. Tämä vanhempi nainen oli hyvin sydämellinen ja iloinen, kun tapasimme, tarjosi hyvää ruokaa ja kahvia kakkuineen. Yövyimme kuitenkin hotellissa ja menimme Wanhaan Mestariin ihan alkuillasta jo laulamaan. Tämä paikka oli ystävälleni entuudestaan tuttu, onhan hän sieltäpäin kotoisin. Myös vetäjä, nainen, oli myös entuudestaan tuttu ja siellä ei alkuillasta ollut muita laulajia ollenkaan, joten saimme kahdestaan laulaa tunnin verran ja vetäjä lauloi kolme laulua.
Siellä huomasin että tuosta laulusta Sieluni soitto oli tehty karaokeversio ja kuuntelimme sen, ei meistä kukaan osannut sitä laulaa, täytyy opetella, kaunis laulu, vähän surullinen.

Täällä lauloimme pitkän illan aikana kumpikin 13 laulua. Tulihan sinne pikkuhiljaa porukkaa, kaikki eivät laulaneet, mutta tulivat muuten pienissä porukoissa käymään, muutamassa porukassa oli hyviä laulajia ja he tulivat myös juttelemaan meidänkin kanssa. Ilmapiiri oli oikein mukava ja kotoinen ja ihmiset ystävällisiä. Sielläkin on laulajalla oma paikka ja tanssilattia erillään ja yleisöllä omat paikkansa. Hyvä oli myös laulaa. Tyypillinen pub, ei sellainen hieno, niinkuin Turussa, mutta muuten kiva, tunnelma hyvä, henkilökunta mukavaa ja yleisö kannusti.

Meistä on tosi mukava käydä eri paikoissa tutustumassa ja tehdä vertailuja. Tämän reissun saldo oli, yksi kehno ja yksi huippu ja kaksi muuten viihtyisää ja täytyy myös antaa tunnustus vetäjille, joitten ansiosta illan fiilis syntyy.

Torstaina kävimme Vaasassa ystäväni tyttären perheen luona ja illaksi Raaheen.
Kotimatkalla oli tosi kova sivutuulinen lumimyräkkä, ei paljoa eteenpäin nähnyt, onneksi pysyimme tiellä, eikä edes Pedro tullu vastaan, vaikka varotteli ennen lähtöä:D

Kotona taas

Tänään Raahessa uimahallireissu ja huomenna Ylivieskaan karaokeseuran 10 vuotisjuhlakonserttiin. Ohjelmaa on, missä ja milloinkahan ehtis samakasa kasaantua yhteen???

Hyvää yötä!

Ilmasipulit näyttivät päitään lähtiessä

Toisaalta tämmöset kasat pulkkamäkineen pihallani

H:ki-Turku välillä jäätaideteoksia auton ikkunasta

Turussa Galaxia vastapäätä ravintolasta johtokunta valvoo:D

Tallelokerossa ollaan kun vessassa käydään:D

Vartijat pitää huolen myös kellarissa.

Tässäpä se karaokepaikka on.

Seinäjoella päästiin hattuun nukkumaan:D


27 kommenttia:

  1. Tervetuloa takaisin!

    Olipa mukava kertomus! Kiitos siitä!

    Mikä on muuten ilmasipuli?

    Hyvää viikonloppua!

    VastaaPoista
  2. Huomenta (klo n. 7.55, sulla on muuten kelloaika peestä :)

    Taisi olla mukava reissu kaikenkaikkiaan. Ensi kerralla kun taas olette täällä (=etelä) niin tavataan, nyt sattui se liukastuminen ja jalan runnoutuminen samaan aikaan, etten oikein voinut liikkua.

    Nautiskelkaa nyt viimehetken lumista sielläkin. Täällä (espoo) paistaa aamuaurinko ja on niin kevättalvista että...

    VastaaPoista
  3. Kiva juttu reissusta.Hieno kuvauksesta päätellen.Ylivieskassa kävin viime viikonloppuna.Tyttäreni asuu siellä,ei enää kauaa,kun rakentavat muuanne.
    Hyvää kevättä!

    VastaaPoista
  4. Kiitos matkakertomuksestasi..karaoke paikoilla on tosiaan suuren suuri ero, niinkuin tuli ilmi. Olen käynyt muutaman kerran veljieni kanssa Galaxissa..silloin siellä oli Riki Sorsa esiintymässä. Ok paikka.
    Teille molemmille kauniita kevät päiviä.

    VastaaPoista
  5. Hieno kertomus. Mulle on siis vain Seinäjoen Wanha Mestari, jossa on käyty kaksi kertaa seinäjokelaisen ystäväni kanssa.

    Kipaiskaa josku myös täällä itärajalla, esim. Kareliassa Joensuussa, joka on myös mainio tanssipaikka :-)

    VastaaPoista
  6. Kiitos Laali, ilmasipuli on sellainen pienehkö mukula, josta kasvaa korkeita (metri)varsia ja niihin varsiin tulee uusia pieniä sipulinmukuloita, joista se kasvaa sitten uudelleen seuraavana vuonna, kun ne putoilevat maahan. En tiedä pruukataanko niitä mukuloita syödä, mutta ne varret ovat hyviä esim. salaatteihin. Viime keväänä mun lastenlapset söivät innoissaan kaikki varret, enkä niistä varsista saanut yhtään ilmasipulia:D. Sain tutulta uusia maahan, kyllä kai ne entisetkin varmaankin olisi kasvanut, en tiedä.

    VastaaPoista
  7. Orvokki, minä oon itekki vähän peestä, hih. En oo ehtiny (lue viittiny) tutkia noita ohojeita, oon vaan kirijotellu:D
    Joko jalat on kunnossa?
    Jäi tuosta jutusta mainitsematta, että maanantaina käytiin myös katsomassa sitä My:n(miesystävä)pientä lastenlasta 5 kk, olihan söötti.
    Jep ensi kertaan sitten.

    VastaaPoista
  8. Hyvää kevättä sinne teillekin Meriili ja kumppani, muistin että jossain täällä olette, kun ajoimme Kaarinan ohi.

    VastaaPoista
  9. Unikkohoituri, minä pidän Riki Sorsan esiintymisestä, olen ollut kerran hänen konsertissaan, jossa esiintyi myös Muska ja Pepe, mutta kyllä Riki oli paras.
    Aurinkoisia päiviä sinnekin, veljet ovat mukavia seuralaisia(useimmiten ainakin:D)

    VastaaPoista
  10. mk, Joensuu on mulle käymätön paikka ja itärajalla muutenkin olen vähemmän kierrelly. Joitakin paikkoja vain, kuten Kuusamo, Kuopio, Kajaani, joku muukin oli, en nyt muista, on se atsalea:D, joissa siis laulun merkeissä.
    Mulla jäänyt tanssi vähemmälle, kun ei toi polvi oikein hyväksy enää noita nopeita, kuten polokkaa, jenkkaa ja muitakaan vauhtitansseja, joista pidän. Onneksi mun tämä kaverini ei osaakaan sellaisia, vaan ihan hitaasti, joten se sopii nyt vallan hyvin.:)

    VastaaPoista
  11. Nyt pitäisi kellonaikakin olla kohillaan.

    VastaaPoista
  12. On sulla kiva kun on matkalaulukaveri mukana. Onnekseni sain tavata sinut silloin.
    Muutes, mahdoitko käydä Kouvolassa pari vuotta sitten, kun täällä yritettiin karaokelaulun ennätystä Guinnessin ennätystenkirjaan.Päästiin melkein , mutta se kaatui siihen, että sama laulu tuli liian lähelle edellistä esityskertaa. Harmi.

    Surujen soitto on suloisenihana laulu.
    Hyvää keväänjatkoa teille !

    VastaaPoista
  13. Moikka Anjuusa, toi laulu on Sieluni soitto, ei surujen. Kiva oli myös sinut tavata, olet niin pirtsakka, että harva on.
    En ollut siellä Kouvolassa, mutta luin siitä netissä, vai niin siinä sitten kävi. Siinäkö on semmonenkin sääntö, ettei samaa laulua saa laulaa lähekkäin.

    Aurinkoa täältä säteilee sinnekin päin:)

    VastaaPoista
  14. Vautsivau!
    Se pankkiholvi ravintola on Old Bank, vanhaan KOP:in konttoriin tehty. Meilhän on tääl Turus Vessa- ja Koulu-nimisetkin ravintolat, aidoissa paikoissaan. Niin ja Vanha Apteekki.
    Täytyy katsastaa se Galaxin Taivas.
    Hieno selostus, ihan kuin oisin ollut mukana. ;)

    VastaaPoista
  15. Kiva kuulla reisuistanne, et näköjään ehdi kuin käydä kotona kääntymässä ja taas menoksi.
    Mukavaa viikonloppua!

    VastaaPoista
  16. Kiva lukea matkakertomustasi.Ja onneksi oli niitä mukaviakin karaokepaikkoja:)Rattoisaa viikonloppua molemmille!

    VastaaPoista
  17. Kiitos ilmasipuli-infosta! Natti natti ja hyvää sunnuntaita!

    VastaaPoista
  18. Kiitos Peequu infosta, sen niminen se oli, mut ku mulla on se atsalea ja matkaväsymystäki, niin en muistanu. Olis toi mun My muistanu, jos oisin kysyny, mut hän oli jo nukkumassa ku kirjoittelin juttua.
    Pitää varmaan Turkuseen tulla joskus toistekki, kesäaikaan ehkä.

    VastaaPoista
  19. Kiitti Marizan, kiirettähän tässä pitää, mitenkähän minä oon joskus töihin ehtiny, hih.
    Oltiin tosiaan Ylivieskassa illalla, paikallisen karaokeyhdistyksen 10-vuotisjuhlakonsertissa, sali oli täysi, en tiedä oliko se 300 sadan vai 400 sadan, mutta kaikki eivät olleet mahtuneet. Parinkymmenen kerholaisen esittämä konsertti, jossa myös näyteltiin, upea juttu. voi kuin olisi niin paljon energiaa, että saatais jotain vastaavaa aikaan. Jos saadaan, niin sitten tuutte kyllä kuuntelemaan:DDD

    VastaaPoista
  20. Kiitos Syysmyrsky, samoin Sinulle ja kyllä niitä mukavia karaokepaikkoja on paljon ja itestäki se fiilis on monesti kiinni. Täytyy vain mennä avoimin mielin.

    VastaaPoista
  21. Laali ja muutkin, googleta ilmasipuli, niin sieltä löytyi tietoa, minäkin luin.

    VastaaPoista
  22. Hih... mähän olen googletuksen mestari, mutta ei tullut tässä mieleenkään! :D Tackar och bockar!

    VastaaPoista
  23. Kiitos TT, ihme että näinkin paljon kiinnosti tämmönen ihan tavallinen reissaaminen kotoSuomessa, eihän tässä ollu mittään erikoista, hih. Mutta kiva, kun ootte viittiny lukia.

    VastaaPoista
  24. Koto-Suomen reissaukset ovat mielenkiintoisia, varsinkin kun ne on kirjoitettu hauskasti ja mielenkiintoisen elävästi!

    Meillä Suomessa on monta erilaista paikkaa ja pakkakuntaa, mihin kannattaa mennä käymään. Itsekään en ole käynyt juuri ollenkaan esim. Itä-Suomessa, enkä rannikolla Porista Raaheen. Ylempänä ja alempana kyllä. Esim. Raahessa en ole koskaan käynyt, se on melkeinpä häpeä!

    Jäänpä odottelemaan sitä eilisillan autokorjaamokaraokeiltakuvausta minkä lupasit!

    Mutta ota rauhallisesti! Vaatimus ei ole kiivas, vaan lämpimin ajatuksin tehty! :D

    Jään rauhallisesti odottelemaan ja seuraamaan milloin se ilmestyy!

    Hyvää lauantaita sinne!

    VastaaPoista
  25. Kiitos Laali kiiinnostuksestasi. Kirjoitan juttuni ehkä huomenna tai maanantaina, varsinkin jos lähdemme vielä tänään Lumijoelle poikani perheen luo, siellä olisi kohta lapsosen 13 vuotissynttärit, mutta hän on silloin sairaalassa, joten ehkä lähdemme nyt ennakkoon.
    Hänellä on diabetes ja hän saa nyt sen pumpun.

    Hyvää lauantaita ja sunnuntaitakin sinne saaristoon. Ystäväni laulaa aika komeesti sitä Myrskyluodon Maijaa, tais se Maija asua pienemmällä saarella aikoinaan:D

    Minä oon aika paljon kiertänyt Suomessa, Ahvenanmaalla vain laivan pysähtyessä:DD

    VastaaPoista
  26. Mulle Pohjois-Suomi Oulunsalosta ylöspäin ja Lappi ovat tuttuja ja Etelä-Suomi, sitten Länsi-Suomi tuonne suurinpiirtein Poriin asti, keskeltä Suomea olen paljon kulkenut, itäinen Suomi on aika tuntematonta, mitä nyt olen ollut pyöräretkellä vuonna 2002 Varkauden Kuopion ja Savonlinnan ympäristössä. Olen kyllä ajellut 8-tien kautta pohjoiseen mutta en pysähtynyt muuta kuin tankkaamaan.

    Helsingistä Lappeenrantaan on tuttua paikkaa samoin kuin länteenkin päin.

    Kirjoitat elävästi ja mielenkiintoisesti, siksi kirjoituksiasi on kiva lukea.

    Poikani avovaimo sai pumpun vuosi sitten, ja elämä muuttui uskomattoman paljon helpommaksi. Uskon että niin käy lapsenlapsellesikin! Onnea hänelle synttäripäivän johdosta!

    Hauskaa etukäteissyntymäpäivää!

    VastaaPoista