Tunnisteet

torstai 24. marraskuuta 2011

Plätty, kärpäsiä lentelee

Onpa ollut lämmin syksy, kun vieläkin kärpäset lentelee ja pörräilee, minulla lähinnä joku kukkakärpänen, mutta näköjään täällä virtuaalimaailmassa lentelee ns. ”raatokärpäset”.

On se vaan suuri ihmettelyn aihe, että ns. oikeat ja elämiseen liittyvät tavalliset asiat ei kaikkia kiinnosta, mutta heti kun joku tekee virheen, niin johan kärpäsetkin herää.

Tuli mieleen Arja Havakan levyttämä laulu: ”Usko puolet mitä näet, älä mitään mitä kuulet, liian paljon lepattavat naapureitten huulet.”

    Se minua myös ihmetyttää,että minkätähden pitää sivullisten sekaantua asioihin, jotka ei heille kuulu.
    Jos olisi annettu asianonmaisten hoitaa kasassa kovasti puhuttu asia fiksusti, niinkuin he hoitivat, niin mitään tällaista haloota ei olisi syntynyt. Nyt yksi ja toinen syyttelee aivan muistakin asioista toisiaan kuin varsinaisesta, ilmeisesti te, ns. muutamat ulkopuoliset sitä halusittekin, onko se kateutta vai vihaa ja miksi? Ja nyt tarkoitan todella vain muutamia, jotka lietsovat ja hykertelette tapahtumilla. Tämä ryhmämme taitaa olla jokin julkkis, kun meistä halutaan niin paljon kirjoitella, ihme ettei ole seiska tai joku muu lehti jo alkanut kirjoitella.
Tein ihan huvikseni tilastoa noista kolmesta kasan blogien kommenteista, onpahan kärpästenkin helpompi sitten pörräillä joukossamme, kun on jo valmiiksi todellista tilastoa.
Aloitan Anonyymeistä ja ei kasan jäsenistä/kirjoittajista, sillä he tämän ruljanssin ja yhden ihmisen alasajon aloittivat.
Asianomainen, jota vastaan on vääryyttä tehty, on ollut koko ajan asiallinen ja fiksu, mutta en voi kaikista muista sanoa samaa.

Anonyymit:
  1. Anonyymi, kyselee myös muita kopiointeja, mutta samalla arvostelee myös toisen kirjoitustapaa.
  2. Arvostelee myös kasan adminia, kun hän on pahoillaan asianomaisen mielenpahoittamisesta, mitä pahaa siinä nyt sitten oli, ei hänkään kieltänyt vääryyttä.
  3. Anonyymi kertoo mistä ko. jutut on kopioitu
  4. HK, on yrittänyt kommentoida ko blogiin, mutta sitä ei ole julkaistu
  5. Anonyymi ihmettelee, miksi kopioija loukkaantuu ja pakenee, miksei voi vain pyytää anteeksi ja korjata virheensä ja kuinka tyypillistä että toiset säälii tai haukkuu. Sitähän se on ja enimmäkseen ns. ulkopuoliset haukkuu, mutta yksikään kasalainen ei ole henkilöä itseään haukkunut, vaikka kukaan ei ole hyväksynyt tekoa, sillä toki se on väärin ja rikollista, mutta myös asiattomat kommentitkaan ei ole oikein, jopa uhkaukset. Ei syytetty ole välttämättä koko aikaa ollut edes tietokoneen äärellä ja toki hänelle täytyi antaa rauhoittumisaikakin, ennenkuin julkaisee anteeksipyynnön ja korjaa virheensä.
    Miksi piti hätäillä, oikeutta pitää olla molemmin puolin.
  6. Don Quijote ei hyväksynyt anteeksipyyntöä, jatkaa mollaamista. Ei kukaan samakasan jäsenistä ole kehottanut painamaan vääryyttä villaisella, mutta toki suojellaan jäsentä kivittämiseltä, sillä sitä ei edes asianomistajakaan vaadi ja halua.
  7. Kassi-Alma, inhimillinen, ei lynkkaa syyllistäkään, vaikkei hyväksy tekoa.
  8. Anonyymi (saattoi olla sama kuin aiempikin kirjoittaja) laskee huumoria peliin
  9. Anonyymi, muistuttaa erään entisen jäsenen ajatuksia ja syyttää KAIKKIA kasan jäseniä lynkkauksesta. Käy silloin tällöin kurkkimassa, josko pääsisi morkkaamaan ja pitää itsellään sädekehää.
  10. MillaMagia, sanoo samakasaa pyhäksi, vaikka täällä on ihan tavallisia ihmisiä omine kirjoituksineen ja vikoineen.
  11. Anonyymi, naureskelija
  12. Poistettu teksti=moninkertaisesti rangaistavampi teko kuin Ässän, siinähän oli tappouhkaus.
  13. Kommentti poistettu
  14. Tällä anonyymilla on aika tyhjä pää, hän vaan myötäilee.
  15. Tämä anonyymi tykkää ilmeisesti riidoista, kun ei halua pistettä keskusteluun, joka on levinnyt täysin väärille urille jopa uhkauksiin ja hän ivaa koko kasaa.
16. maximex = ei ole samakasan kirjoittajia, mutta ottaa vahvasti kantaa ja usein myös asian vierestä.
Hänen kommentista lainaus:”Lukematta sen kummemmin näitä loppuun asti, koska tämän kaltainen räpätys ja turha, typerä spekulointi ja näissä esiintyvä "kaikkitietävyys" ei pätkääkään ainakaan mua kiehdo, saati kiinnosta”. Miksi siis kommentoi, jos ei edes lue loppuun asti, eikä kiinnosta, mutta silti tietää kaikesta ja haukkuu naisten räpätykseksi (mieshän ei koskaan räpätä, hän ainakaan), sori nyt vaan, mutta tällaisen kuvan olen saanut.
17. mea, asiallisesti ja todella fiksusti hoitanut homman.

Lisäksi Samakasan kirjoittajia on kommentoinut seuraavasti, laitan vain lukumäärät, sillä kukaan ei ole hyväksynyt plagiointia, on pitänyt sitä varkautena, mutta eivät ole myöskään alkaneet sättimään Ässää ja ajamaan häntä pois, jotkut ovat pyytäneet häntä jäämään, jotkut ovat vain todenneet, että se on hänen itsensä asia. Ymmärrettävistä syistä kaikkein läheisin on eniten tukenut syytettyä, sillä tätähän voidaan jo verrata lynkkaukseksi. Sitten vielä joittenkin anonyymien avustuksella on tietoa levitetty facebookiin ja nythän on taas pitkästä aikaa kärpäselläkin aiheita kirjoituksiin, kun muut lopettavat, niin siellä pörrätään.

Kommentteja kolmessa ko. blogissa yhteensä 128 , joista Samakasan 41:stä kirjoittajasta on kommentoinut 15, yhteensä 96 eri kommenttia
Ulkopuolisia kommentoijia oli 17 ja kommentteja heiltä yhteensä 32.
Tässäpä on tilastoa, repikää siitä.
PS. Olisiko nyt aika keskustella vakavasta asiasta, nimittäin kiusaamisesta?

11 kommenttia:

  1. Plättyseni, kiitos selkeästä kommien jäsentelystä. Omassa blogissani plagioinnista päädyin arvioimaan vain omia aivoituksiani, sillä vaikka kuinka olen yrittänyt olla yksioikoinen sanoissani, on niitä valitettavasti taas tulkittu kunkin omien tarkoitusperien mukaisesti.

    Edelleen tuomitsen plagioinnin, mutta se ei suinkaan tarkoita, että kiusaisin jotakuta kasalaista!!!!!!!

    VastaaPoista
  2. Plagiointi keskustelu jo ek-aikaan lähti liikkeelle Annan julkaiseman runon piffaamisesta, jonka eräs toinen tyyppi (mies) julkaisi ja esitteli hetkessä omana tuotteenaan....

    Max ei ole kasaan kirjoittaja, kuten toteat.

    Mä en edelleenkään omasta mielestäni räpätä.
    Räpätys on jatkuvaa jauhamista samasta asiasta jossa kaikki haluavat sanoa mielipiteensä ja tulla edes jollakin tavalla huomioon otetuiksi.

    Mielipiteeni on mielipiteitäni, niitä kyllä koitan esittää, ovatpa ne kenen mielestä sitten järkeviä tai eivät ole.

    Meilläpäin räpätys tarkoittaa jatkuvasti jatkuvaa jauhamista jostakin tyhjänpäiväisestä asiasta josta saadaan suuri haloo suotta aikaiseksi aivan turhasta.

    Yleensä: Tämän / näiden kaltaisten keskustelujen pohjalta syntynyt kinastelu on monellekin keino purkaa omia, omasta elinolosuhteista johtuneita turhautumiaan ja ärtyisyyttään, saaden niille jonkun muun, hieman aiempaa paremman syyn sekä kohdennuksen, johon näitä aiempia ärtymyksiään saa ja voi purkaa.

    VastaaPoista
  3. Tässä tämä mitäänsanomaton kommiautomaatti, eli minä, taas kirjoittaa pitkästi ja mitäänsanomattomasti.

    Kotikutoista psykologiaa harrastan minäkin joskus, ellen usein. Se ei ehkä ole järkevää.

    Maxi, räpättäminen tai samasta asiasta jauhaminen: kyllä sinä maxi sitä teet itsekin, moitit naisia toistuvasti. Sen ovat huomanneet muutkin kuin minä.

    Muttei siitä kannata taistelukirvestä kaivaa esiin. Yllätit minut positiivisesti tässä erään samakasaan laittamani kommentin yhteydessä! :D

    Plätty: hyvin jäsennelty juttu, ja tykkäsin siitä.

    Kiusaamisesta voi ja pitää puhua, se on suuri ongelma.

    AnnaY: huomasin että tekstejäsi on ymmärretty tai haluttu ymmärtää väärin. Rivien välistä luetaan sujuvasti väärin joskus, tai useinkin.

    Minä olin käsittänyt samakasan nimenomaan sellaiseksi yhteisöksi, jossa pitääkin kommentoida. Nyt minut on tuomittu mitäänsanomattomaksi kommiautomaatiksi eräässä blogissa. No, se vain huvittaa minua.

    Minä olen varmaan oikeasti mitäänsanomaton, eikä tekstini kiinnosta muita, kai se on todettava. Mutta ei sillä väliä, olen kuitenkin saanut täyttää kommentointi- eli keskustelunhaluni, puhelias räpätäti kun olen.

    Ja puolustan aina henkeen ja vereen ihmistä, joka mielestäni epäoikeudenmukaisesti joutuu piinapenkkiin tai kiusatuksi.

    Kun tekee virheen, siitä pitää vastata, mutta kun asia ryöstäytyy joidenkin käsistä ja menee muihin henkilökohtaisiin loukkauksiin ja jopa uhkauksiin, se on aivan toinen juttu.

    Peräänkuulutan asiallista keskustelua aina ja joka paikassa, mikä on ilmeisesti melko tylsää.

    Ja tuollaiset tappo-, hirttopuu-, sylky-, ym. uhkaukset/kehotukset ovat jo niin rajuja ja sairaitakin, että niistä voisi ilmoittaa peräti poliisille.

    Huumori, ironia ja satiiri on kivaa, mutta senkin on oltava asiallisella pohjalla, eikä agitoivaa tai toisia loukkaavaa. Silloin sitä on nautinto lukea, ja voi yrittää vastata samalla tavalla jos osaa.

    Samakasa on mielestäni mukava yhteisö, jokainen kirjoittaja on erilainen, ja hyvä ihminen, ei kukaan ole parempi toista, ja hyvä niin.

    VastaaPoista
  4. Laalille vastaisin, lainakopioiden tekstiäsi.

    Maxi, räpättäminen tai samasta asiasta jauhaminen: kyllä sinä maxi sitä teet itsekin, moitit naisia toistuvasti.

    1.) Niin teen.
    En tosin moiti heitä, niitä naisellisia naisia joiden ei kokoajan tarvitse toitottaa ja tuoda naiseuttaan esiin vain ylivertaisena ominaisuutenaan miehiin nähden.

    Sen ovat huomanneet muutkin kuin minä.
    2.) Näin olisi pitänytkin huomata. Siksi kirjoitin.
    Onko siis edelleen mielestäsi niin, että naisilla on aina ylivertainen oikeus mollata ja arvostella ja aliarvostaa miehiä kaikkialla vain pelkästään itse luulemansa, itsellään olevien, ns naiseutensa, suomien etuisuuksien turvin.

    Todelliset naiselliset naiset eivät tälläiseen edes sanottavammin ole alentuneet.

    Tosiasia on myös että miehiä täällä on morkattua aina, milloin enemmän milloin vähemmän eri tahojen ja kirjoittajien toinmesta.

    Tästä meidän pitäsi siis sinun mielestäsi kyetä olemaan yhtämieltä, niin kaikki olisi hyvin. Näinhän asia ei ole.

    Mutta tämä jatkuva mollaaminen ollut laskeva trendi alkutalvesta asti alkaen ja miellyttävä havaita.
    Lainaus textistäsi.
    Muttei siitä kannata taistelukirvestä kaivaa esiin.
    Vastaan sinulle.
    Näin se voisi ja saa olla, jos sen annetaan olla.

    Yllätit minut positiivisesti tässä erään samakasaan laittamani kommentin yhteydessä! :D
    - Tällä em. seikalla ei ole minulle itselleni merkitystä ;))

    Hyvää päivän jatkoa kuitenkin :))

    VastaaPoista
  5. No ei tosiaankaan kenelläkään ole ylivertainen oikeus mollata ketään! En ole koskaan niin väittänytkään.

    Hyvää päivän jatkoa sinullekin, ihan oikeasti! :D

    VastaaPoista
  6. plätty! sinä olet lukenut tarkkaan!

    laali: luin jostain että sinulla on tuo uhkauskommentti tallessa? ehkä se olisi syytä ilmoittaa poliisille? minä en sitä ehtinyt nähdä.

    maxi: meilläpäin "piffaaminen" tarkoittaa sitä, kun kustantaa toiselle jotain tarjoilua.mutta sinä tarkoitat varmaan jotain muuta.

    VastaaPoista
  7. Joo, minä olin tilannut kommentit sähköpostiini, ja sekin tuli sinne, ennen kuin se poistettiin, ja se on tallella.

    VastaaPoista
  8. Jes plätty, ketä me kiusataan:)

    Se ala-arvoinen kommentti ihmetytti kovasti ja kai siinä nyt hännät näkyy sen verran että tietää mistä ja keneltä se on tullut? Minä hyväksyn paljon ja olen itsekin pikkusyntinen, mutta uhkailua ja tyhmyyttä en hyväksy,vaikka en jaksa uskoa tähän oikeusjärjestelmään sen vertaa että mihinkään sen kummemmin ryhdyttäisiin, vaikka tulisikin kirjoittaja julki, mutta voihan asiattomuuksista aina tehdä ilmoituksen?

    VastaaPoista
  9. Minä olen lähettänyt kyselyn jos saisi vaikka selville IP-osoitteen. Jos sen saa, osaan etsiä lähteen. Jos asiallista tai rekisteröityä lähdettä on. Vaikeampaa se on nyt kun alkuperäistä kommia ei enää ole, jollei mahdotonta.

    Bloggerista jo ehdotettiin että ilmoitettaisiin suoraan poliisille tuosta uhkausviestistä, sain just meiliä siitä. Mutta ehkä se on jo myöhäistä. Se ehdotus tuli tuolta englanninkielisestä help-sivustosta.

    Mitä ilmeisimmin tuo uhkaus oli niitä tyypillisiä känniääliöjuttuja.

    VastaaPoista
  10. Heippa vaan tulin toivottamaan hyvää joulua!
    seurasin vähän tuota jupakkaa ja muistin liian paljon omasta tapauksesta.
    Hyvä karrikatyyri kokoelma ihmistyyppejä!
    Hyvää joulua kaikille !
    Sinulle ja armaallesi ehkä jopa valkoista joulua, täällä Hesassa puhkeaa kohta kielot ja leskenlehdet;)) vettä sataa.

    VastaaPoista
  11. Kiitos visiitistä , tulin toivottamaan Suuria onnen murusia! Hoitakaa hellästi ääntä mie ootan että kajautatte sen valssin kahestaan armaasi kanssa, käsikädessä kuutamoiltana ja katotte syvälle silmiin kun laulatte sen ihanan valssin Hopeahapset. Tais olla Eestistä lähtöisin tää laulu. "vuodet vierii armahani/ elon ilta luoksein saa/ hopeata hiuksillasi rakas jos mä näkisin/ Silloin rakas sinä mulle oot/ rakkaampi kuin konsanaan/. Sen tahtoisin teiltä kuulla!
    Jos joskus ois tilaisuus tulla kuuntelemaan. Tänään 2/1 -12 sain antibiootit ja nyt vaan lepään ja paranen kovasi, sitten minä taas kirjoitan kuin "rovasti" itkin ja katsoin tuon illan elokuvan "Ailauri", Eli Aila Meriluodon ja Lauri Viidan elämänkerta elokuvaa. Se oli tosi hyvä.Paljon vahvaa elämää, se rohkaisi minuakin , mutta en usko että blogiin kirjoitan enää elämänkertaa. Täällä on niin sekalaista porukkaa että voi joutua tahtomattaan, väärin ymmärretyksi,Teen sitä kirjaa omalle koneelle. Näin olen päättänyt. Joitakin juttuja jotka on yleisiä koskevat kaikkia, kuten nyt kiusaaminen ja pelko niitä tulen käsittelemään kun toivun. pää on täys muistoja, ja uusia ideoita . Huomenna on meillä lettupäivä, mansikkahillolla.Jos kuume laskee. ja laskeehan se nyt on on vahvat mömmöt. Voikaa hyvin ja Jumalan siunausta!

    VastaaPoista