Piknikillä
Matkamme Turkin Alanyassa lähenee
loppuaan, mutta toisen viikon torstaina (perjantai-lauantain välisenä
yönä kotiinlähtö) halusin/halusimme käydä vielä Dim-joen varrelle
rakennetulla piknik-paikalla, jossa olin käynyt ed.menneen mieheni
kanssa.
Muisteloita joskus 17 v sitten
Minusta se oli tavattoman romanttinen
paikka, ravintolan looshit oli rakennettu osin joen päälle,
loosheissa oli matalat pöydät ja tyynyt istuimina, joissa oli
mukava ottaa vaikka ruokalevot päälle.
Joen yli oli
viinirypäleköynnöksiä ja ravintolalla oma kala-allas, josta
pyytivät tuoretta kalaa, taimenia, aterioihin.
Joessa pystyi
vilvoitttelemaankin siis uimaan ja minähän aina:D
Siellä olimme silloin kuin ”Herran
kukkarossa” vuorien suojassa, ihaillen kauniita maisemia
vuoripuroineen ja nauttien hyvästä ruoasta ja rauhasta.
Paikka oli n.10 km:n päässä
Alaniasta.
Tässä pari kuvaa vuodelta 1995 DIM
CAYI, GÖL Piknik
 |
| Kuin "Herran kukkarossa" v.1995 |
 |
| Minä uimassa |
DIM CAYI, GÖL Piknik
Nyt suuntasimme tutulla taksillamme
samaan paikkaan, mutta eihän siellä ollut enää mitään entistä.
Joen varsilla oli useita ravintoloita,
näkyi myös niitä loosheja, mutta sitä paikkaa ei enää ollut,
vaan se oli ilmeisesti jäänyt suuren padon taakse.
Tämä pato on rakennettu 4-5 vuotta
sitten ja oli todella valtava.
Joen toisella puolella näkyi
looshejakin, mutta se puoli ravintolaa ei vielä ollut auki, joten
söimme siinä pääravintolassa turkkilaisen padan.
Tästä ei sitten tullutkaan sellaista
piknik-reissua, kuten olin ajatellut, kun kaikki ei vielä ollut
auki, turistikausi alkamassa. Juuri sen takia tämä ei ollut
enää sellainen intiimi, rauhallinen paikkakaan, jossa kävi paljon
myös paikallisia viettämässä aikaansa, vaan oli tehty turisteille
sopiviksi.
Padosta vielä lainaan netistä tietoa:
”Aluehallinto rakentaa parhaillaan
suurta patoa n. 5 km päähän yläjuoksulle joen
mereenlaskupaikasta.
Pato tarjoaa Alanyalle paitsi juomavettä,
myös ratkaisun pulmiin riittämättömästä ja epävakaasta
sähköntarjonnasta.
Padon valmistuttua myös jokiveden korkeutta
ja määrää on helpompi säädellä. Kuitenkin padon taakse jäävät
alueet ja siten myös siellä sijaitsevat ravintolat tulevat jäämään
veden alle, kun pato valmistuu.”
Tämä siis oli tehty jo 4-5
vuotta sitten.
Kuvat kertokoot lisää:
 |
| Vuorilta puroilee Piknik/padon seudulla |
 |
| Padon rakennelmia |
 |
| Ravintola padon näköalapaikalla |
 |
| Näitä vuoripuroja oli paljon. Kaikkia ei padolla oltu tuhottu |
Siinä sitten pohdittiin paluumatkaa ja
taksikuskimme halusi viedä meidät toista reittiä takaisin. Toki se
meille sopi, mutta enpä arvannut, mitä se tarkoitti.
Hän halusi näyttää meille upeita
maisemia ja lähti viemään kapeita teitä, aika huonokuntoisia
oikoteitä, mutkikkaita teitä ja ja ja APUA, just sinne vuoristoon,
jota niin pelkäsin.
Pelkään rotkoja, tien soraisia
reunoja ihan jyrkänteillä, enhän enää uskalla kiivetä edes
katolle, niin lähde nyt sitten 2000 m:n korkeuteen vuorille.
Ja
ennenkuin tuohon korkeuteen pääsee, niin tiehän kiemurtelee vaikka
kuinka, kilometrejä kertyi tällaisia teitä ehkä n. 40-50.
Mutta näkymät oli upeita. Ihmettelen
suuresti, miten siellä korkeuksissakin saattaa elellä joitakin
ihmisiä, nimittäin mummeli käveli vastaan vuoristotietä, eikä
asuntoja näkynyt lainkaan.
Vuohipaimenia myös näkyi ja niitä
vuohia, miten nekin pystyy siellä elämään. Hyvin pieniä
plänttejä maata oli siellä täällä, jossa kasvoi jotain, en
muista kuinka korkealla oli vielä banaani- ja appelsiinipuita, enkä
muista mitä siellä viljeltiin.
Luultavasti myös kirsikkapuita oli,
ainakin sellaisiksi tulkitsin nuo komeassa kukassa olevat puut. Voin
olla väärässäkin.
Kerron kuvilla tämän retken
parhaiten, otimme niitä paljon ja aina kun pysähdyimme, niin
pelkäsin tulla autosta pois, varsinkin silloin kun pieni levennys
oli juuri mun puolella.
Jossain vaiheessa oli myös
puunkaatajia työssään ja kuorma-autoja ja juuri ja juuri ohi
pääsi, täytyy ihmetellä sitäkin, miten jyrkissä paikoissa
pystyivät tekemään mitään tuollaista työtä ja jopa rakentamaan
asumuksia kielekkeille ym. HUH HUH.
Taksikuskimme oli kyllä luotettava ja
tunsi kaikki tiet, oikopolutkin, hän kertoi että on syntynyt näillä
vuorilla ja rakastaa niitä.
Yhden kerran hän tahallaan pelotteli meitä hyppäämällä aivan rotkon reunamaan, sai meidät kauhusta hiljaiseksi. Kyllä tuli mieleen, että jos oikeesti olisi pudonnut, niin mitä me olisimme osanneet tehdä, ei onneksi toiste tehny noin häijyä, huomasi meidän ilmeert:(
Siitä huolimatta, no – tästä
retkestä tuli siis ikimuistoinen.
Matkaa jatkettuamme tulimme pienelle asumukselle tai
pienen kaupan tapaiselle, kuskimme kävi ostamassa oluttölkit meille
kaikille ja usutti muakin ottamaan aina hörpsyt, niin ei pelottais:D
Mustaa huumoriakin oli, kuski laittoi
tuttuja musiikkikappaleita, mm.Elvistä, mutta sitten tuli seuraava
laulu:
Minä tietysti lauloin mukana suomeksi
ja siitähän tuli hauskaa mun pelkojeni kustannuksella.
Kuvat kertokoot lisää, ne eivät välttämättä ole ihan matkan kulun mukaisessa järjestyksessä, koska ne ovat mun kännykästä ja kaverini digikamerasta poimittuja, mutta laitan jotain tekstiä kuviin:
 |
| Vihreää vettä joessa |
 |
| Saari joessa ylhäältä vuorilta katsottuna |
 |
| Komeita on maisemat |
 |
| Kapeaa on tie |
 |
| Kirsikkapuut (?) kukki |
|
|
 |
| Synkännäköisiä pilvi, sinne vaan mentiin |
 |
| Vuohia tunturilla |
 |
| Tästä sitä tultiin |
Nyt pidättäydymme kotimaassamme,
rakentelemme terassia aitan edustalle ja aloitamme mökkeilykauden.
