Tunnisteet

keskiviikko 27. helmikuuta 2013

Keväinen talvipäivä


Saman päivän ilta meren rannalla

Sunnuntai 24.2.13 oli tämän talven sanoisinko ensimmäinen keväinen päivä.
Oli aurinkoa, lempeää tuulta ja lämmintä. Keskisuomalaisilla alkoi hiihtoloma,
joten minäkin sain viikonlopuksi tyttäreni perheineen käymään ja he jatkoivat matkaa Rukalle laskettelemaan.

Siinä tultiin juuri merelle

Ja lapsilla oli hauskaa
Pajuissa hienosti vain toisella puolen vartta jäätä

Ja aurinko paistaa
 Kävimme kävellen pulkkien kanssa meren rannalla, kaverini hiihtäen. Minulla oli pilkkijakkara, vanaha ku oon, ei jaksa koko aikaa seisoskella, repussa oli retkieväänä mehua ja keksiä.
Meri oli upean näköinen auringon säteineen.
Jäistä upeaa kimallusta puissa ja heininissä

Ei muuta auringonottoon:D










Otimme muutamia kuvia mielenkiintoisesta asiasta, nimittäin jäähileistä/puikoista rannan pajuissa ja oljen korsissa. Siellä kuului koko ajan pientä rapinaa, kun tuuli ja lauha ilma pudotteli noita ohuita jääpuikkoja.
Puut ja pensaat olivat kaukaa katsottuina, kuin kimaltelevia hopeapajuja. Meriheinät loistivat myös auringon kanssa kilpaa, niissä oli jäätä erikoisesti vain toisella puolella. Lapset imeskelivät niitä ja kehuivat, että on hyvää:)

Oljen korsissa jäätä

Lähikuva oljenkorresta ja jäästä

Tällaisia puikkoja rapisi koko ajan hangelle

Puut olivat hienonnäköisiä kimalteluineen

Aluksi ei lapset olleet niin innoissaan merelle lähdöstä, mutta takaisin paluu oli samanlaista, siellä olisi viihtynyt pitempäänkin enkeleitä tehden ja kahlaten lumessa, välillä hanki kesti lasten painot.
Ihana päivä, kuvat kertokoon lisää.
Kyllä luonto osaa maalata taidetta:)





8 kommenttia:

  1. Joskus Suomi on maailman kaunein maa... 24.2. oli sellainen päivä.. taiteelliset kuvat1

    VastaaPoista
  2. Upea päivä ja upea talviretki teillä. Kuvista paistaa se ulkoilun ilo.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Orvokki, oli tosi hieno päivä, saivat vanahankin houkuteltua retkelle :D

      Poista
  3. Tämä päivä oli ensimmäinen aurinkoinen päivä myös täällä meillä päin.Vietimme vuosipanihidaa hautausmaan kirkossa,joka on tosi kaunis, ja kun oli tuuletonta myös,niin tuohukset paloivat myös haudalla,jossa loppuosa panihidaa vietettiin.Kevät tulee,se kuitenkin tulee...

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Teillä on ollut kaunis, perinteinen tilaisuus.
      Nyt siellä taitaa olla lumista ja pakkasta - täällä ei ole juurikaan uutta lunta satanut, mutta pakkasta on ja ainakin pihalla on liukasta, tämmönen polovivaivane köntys ei uskalla palijua ulkona liikkua :)
      Mukavaa kevättä!

      Poista
  4. Ihanaa kevättalven meritunnelmaa ja aurinkoa. Oli varmasti ilon päivä ja auringonottajakin on mitä kommein, jota joku herrahenkilö vartioi:) Terveisiä hänellekin. Itselläni eivät lapset oikeastaan paljoakaan käy, mitä nyt joskus ohimennen kerran vuodessa piipahtavat, pojat ovat poikia, mutta onneksi lapsenlapset vähän enemmän, nytkin olisi ollut yksi tai kaksikin tulossa, mutta olin ihan liian kaukana:(

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. No eivät nämäkään kyllä kovin tihiään oo käyneet, kun rakensivat viime vuonna sen talonsa, enempi me on siellä käyty apuja antamassa.
      Nyt oltiin yksi yö mun poijan luona Lumijoella ja tuotiin pariksi päivää hänen tyttärensä tänne mummolaan, kun poika on yötöissä ja vaimonsa myös työpäivystyksessä öisinkin, eipähän tartte olla öitä yksin.
      Tulis huomiseksi edes kohtuullinen sää, aiotaan mennä tekojärvelle ahavenia narraamaan:D

      Poista