Tunnisteet

tiistai 6. elokuuta 2013

Kesää kuvin

Mökkijärvemme toukokuun kuutamossa katsoen vasemmalle puolelle järveä

Sama järvi samana yönä samaan kellon aikaan katsottuna oikealle.

Kesä on ollut säitten puolesta hieno ja muutenkin, 
on ollut iloa ja surua, mutta sehän kaikki kuuluu elämään.
Jonkin verran olen räpsinyt kuvia kännykkäkameralla pitkin kesää ja tässäpä olisi jonninmoinen lajitelma niistä. 
Kuvat kertonee itse tarinaansa, olkaapa hyvät:


Joutsenperhe vieraili kaislikossamme

Hitaasti, mutta ylvääsi joutsenet lipuivat meitä pelkäämättä                  








Mökillä kasvattamiamme kukkia...

En muista nimeä, mutta kauniita olivat

Harmi, että kukka kesti vain päivän
Mustikkareissulla näimme tällaisen lähteen, oli kirkas ja puhdas vesi.

Lähteen reunalla istuinpuunrungolla oli kaksi mukia


 Olen aiemminkin kuvannut perhosia, mutta tässä pari uutta perhosta, joita en silloin nähnyt, toinen on haapaperhonen, mutta toisen nimeä en löytänyt kuvastoista, tietäisitkö sinä? Tämä osui mun marjanpoimuriin, josta otin varovasti sormen päälle, luulin että se vaurioitui ja kuoli, mutta sehän virkustui ja lähti lentoon. 

Haapaperhonen istahti mun jalalle

Tämä perhonen tarttui marjanpoimuriin, tässä mun sormella, en löytänyt perhosen lajiketta, tietääkö joku ?

Haapaperhonen siivet supussa

Valkoisia perhosia lenteli myös.
Västäräkin pesä, joka löytyi puupinosta, mutta hylkäsivät sen, kun otimme saunaan pinosta puita. Tekivät toisen pesän eri paikkaan.
Jäkälä on kaunista materiaalia, tein pihatielle tällaista reunustaa, johon on istutettu jotain kukkaa keskelle, ei vielä näy kuvassa.
Kävimme katsomassa myytäviä/vuokrattavia mökkejä, tässä on saunarakennus. Hienoja mökkejä ja upeita kallioita, joissa kapeassa halkeamassa kasvillisuutta, mutta järvi oli mitätön, tai siis lampihan se oli ja kaislikkoista suomaista taustalla, jossa iso parvi lenteli lokkeja. Lammessa sukelteli tavi (kai se oli tavi?)



Ohdake oli komea, iso, ei tarvi paljoa multaa, kivimaastossa kasvoi.

Upeaa kalliota.
Eiköhän nämä kuvat riittäne tässä vaiheessa. Oikein hyvää kesän jatkoa, nauttikaa.

3 kommenttia:

  1. Kyllä onkin hieno kuva-sarja.
    Riittävästi ihailtavaa - mahtavaa kuvausta.
    Meillä alkaa jo luonto kääntyä syksyyn.
    Ei paljon tarvitse kylmetä - ollaan täydessä syksy-tunnelmassa...
    Terveisin Eko

    VastaaPoista
  2. Hieno on kesä ollut, sulla varsinkin. Tuo marjanpoimurissa ollut on siilikehrääjä ihan selvästi.
    Vielä on kesää jäljellä, lauletaan, tanssitaan ja muistetaan myös ihan vaan olla, olla ja nauttia !

    VastaaPoista
  3. Heips Plättynen
    Mites nyt, kun olin mukamas kommentoivinaan aikanaan, mutta eihän sitä täällä ole. No kiireensä kullakin ja huolimattomuus kukoistaa (minulla :)
    Jokos siellä on syksyn tuntua?
    Meillä on vielä ihan kesäistä, sininen taivas ja sitä rataa. Juuri ole vielä keltaisia lehtiäkään.
    Pitimän sanoa, että tykkäsin sun kuvista, eritoten noi 2 ekaa, ja sit se lammikkoheijastus ja noi kalliot on upeita.
    Kesänjatkoja vai pitääkö jo sanoa hyvää syksyn alkua..

    VastaaPoista