On maaliskuun 1.pvä armon vuonna 2012.
Eilen oli karkauspäivä, no se ei nyt muuta mitään elämässäni, olen edelleen leski vuodesta 1998, ja elän uudessa parisuhteessa, kohta kaksi vuotta.
Uutta perhettähän ei enää tällä iällä perusteta, kummallakin on ollut oma perhe, jotka ovat taas perustaneet omansa ja näin jatkuvuus on hoidettu.
Itsellemme on nyt tärkeintä, että pystymme limittämään yhteen kaksi erilaista elettyä elämää.
Toistaiseksi olemme mielestäni onnistuneet siinä kohtalaisesti.
Tämä talvinen elämämme on täällä pohojosessa lumien keskellä, lintujen ruokkimista, ystävien ja sukulaisten tapaamista, joskus karaokessa laulantaa, karaokeseuran toiminnan järjestämistä, miehellä muutama työkeikkakin, vaikka olemme molemmat eläkkeellä ja muuta pientä virikettä, kuten uimahallissa käyntiä ja tietysti tämä netti, kotihommista puhumattakaan ja vanaha talokin:)
Lunta onkin ollut runsaasti, tänään oli suvea ja niinpä piharakennuksen liiterin puolen katolta rojahti lumet maahan (kuva) ja piharakennuksen pääkatolle jäi vielä toinen mokoma(kuva).
Kolaamista on ollut molemmille ihan sopiva määrä, piharakennus on melkein lumen peitossa (kuva)
Nämä lumiset kuvat on otettu tänään.
 |
| Puuliiterin katolta tullut lumi |
 |
| Piharakennuksen katolla vielä näin paljon lunta |
 |
| Ko.rakennuksen edessä lumikasa |
 | |
| Asuintalon katolta lumet alkaa tippumaan |
Laitoin blogini uudeksi pannerikuvaksi meidän ensimmäisen veneemme, nykyisin kukkaveneenä pihallani.
Tällä veneellä kalastelimme merellä yhdessä ed. menneen mieheni kanssa. Minä jouduin soutumieheksi mieheni kokiessa verkot.
Arvatkaapas mitä on olla soutamassa merellä, kun on kova tuuli, kyllä siinä sai kuulla, että souva, huopaa, eiku souva ja vielä muutaman voimasanan kera.
No minä kiltti nöyrä vaimohan soudin, mutta kerran tein tenän.
Oli voimakas tuuli merellä, verkko piti saada nostettua pois, enkä millään meinannu saada venettä pysymään oikeassa asennossa, silloin alkoi kuulua kovalla äänellä niitä voimasanoja ja minähän en niitä ruvennu kuuntelemaan, nostin airot veneeseen ja sanoin, souva ite.
Kyllä siinä miehellä oli pyytelemistä ja lupauksien antamista, että soutaisin ja saataisiin verkot ylös, pitihän mun luvata, mutta ehdolla, ettei kirosanoja huudella, sillä yritinhän tehdä parhaani.
Sen jälkeen oli ihan mukava käydä verkoilla ja soutelemassa, kun oltiin asiallisia.
Kyllä ne kalastushommelit joskus oli rankkoja, vaikka vain harrastuksena tehtiin. Talvellakin oli verkot vesillä merellä, ensin pari kilometriä rannasta ja kun koettiin niitä, saattoi olla 30 astetta pakkasta.
Kylällä olivat miehetkin kauhuissaan, että mun ukko palelluttaa akkansa tuonne meren jäälle verkkoja kokiessa, kun kukaan muu kyläläisistä ei tarennu (ukko ja akka ei ollut haukkumanimenä, vaikka se tässä siltä kuulostaa):D
Eräänä talvena sitten meidän koulussa (aikuiskoulutuskeskus), jossa olin koulutussihteerinä, aloitettiin taas uusi veneenveistokurssi ja mun mieheni innostui siitä, jos minäkin tulisin mukaan, tehtäisiin sellainen merikelpoinen vene.
No niinhän ilmoittauduimme ja aloitimme urakan.
Kurssit oli kolmena iltana/viikko työn jälkeen ja kun minulla oli halliin avaimet, niin saimme tehdä viikonloppuisinkin.
Arvatkaapa, tuliko kotitöistä enää mitään, huusholli oli ku menneitten maja, eihän lapsetkaan, vaikka isoja jo olivat, koulun käynniltään mitään kotihommia ehtineet tehdä.
No aikansa kutakin, venettä teimme 1-2 vuotta.
Se oli lähes 7 metriä pitkä, hytillinen vene, johon ompelin itse istuinpäälliset, joita myös petinä käytettiin.
Kesällä siirsimme veneen pihallemme, jossa myös tyttäreni ja hänen miehensä alkoivat avustaa sen rakentamisessa, sillä keväällä saimme tietää mieheni vakavasta sairastumisesta, eikä hän enää jaksanut sitä tehdä.
Vihdoin pääsimme testaamaan veneen vesille nähdäksemme, että se pysyi veden päällä – se oli ainoa kerta kun mieheni ajoi sillä. Hän sanoikin, että ei se hänelle ole tärkeintä, vaan se, että hän osasi veneen veistää.
Ohessa kuvia veneen teosta, myöhemmin tein siihen vielä telttaosan, jonka sai alas ja vävyni muutti hytin katon kaltevuutta.
Vene oli meillä muutaman vuoden, tyttäreni ja vävyni käyttivät venettä, mutta myimme sen sitten pois, kun he eivät ehtineet Jyväskylästä asti huoltamaan sitä pienten lasten kanssa, enkä minä yksin pystynyt sillä ajelemaankaan, ainoastaan satamassa huolehdin ja käynnistelin välillä akkuja.
 |
| Veneen runko |
 |
| Ruuvausreikien tapittamista |
 |
| Tekemistä riitti |
 |
| Valmistunut vene |
 |
| Vene valmiina laiturissa |
 |
| Vene vesillä |
 |
| Minun 60-vuotisjuhlakuva veneen kannella |
 |
| Mökin vene ja uusi soutaja:) |
Meri oli miehelleni hyvin tärkeä elementti ja hän toivoikin, että kuoltuaan hänen tuhkansa ripotellaan sitten aikanaan mereen. Sinä syksynä näin jouduimme tekemäänkin.
Minäkin pidän merestä, tässä omassa rannassa on hiekkapohja ja mukava käydä uimassa. Kävelymatkaa on n.puoli kilmoteriä metsätietä. Viime kesän miitingin jälkeen Mustiskin kävi meillä ja uimassa.
Pidän myös järvestä ja uuden ystäväni myötä olen saanut nauttia kesäisin Keski-Suomessa sijaitsevasta kesämökistä, joka on ihan järven rannalla. Siellä on meillä vain pienoinen vene, jolla voimme käydä saaressa mustikassa tai muuten vaan soutelemassa.
Muistelen aina välillä mitä kaikkea on elämän aikana tehnytkään ja mitä kaikkea vielä haluaisin tehdä, mutta mutta... on ollut pakko rajoittaa, ei enää polokkaa tanssata:D
Ei kuitenkaan elämä silti ihan yksitoikkoista ole vieläkään, nytkin odottelemme kahden viikon lomamatkaa etelän lämpöön – heh, niin mikä loma meillä on, eihän meillä enää ole lomia, eikä vapaapäiviä, ei lomarahoja ei... mehän ollaan aina vaan eläkkeellä:D
