Tunnisteet

maanantai 4. huhtikuuta 2011

Karaokea autokorjaamolla

Perjantai 1.4.2011

Aprillipäivänä karaokeyhdistyksemme järjesti illanvieton Pyhäjoelle K.Räihän autokorjaamolle.
Minkähän tähden autokorjaamolle? Tietysti karaoken tähden. Miksi korjaamolle?
No minähän kerron...

Tämän korjaamon omistaja on vähän ”hullu” sanan hyvässä merkityksessä ja hänen omilla sanoillaan:D

Tämä korjaamohalli on aikalailla iso ja tosi siisti. 
KR (omistaja) oli rakentanut sinne karaokelaitteille oman tiskin ja sijoitellut sopiviin paikkoihin kovaääniset, discovalot ja baaripöytiäkin pari ym.

Baaritiski oli rakennettu hyvällä maulla vanhoista heinäseipäistä. Baarista sai kahvia ja limonaadia. Mitään prosenttipitoista ei siellä tarjoiltu, eikä myyty, eikä ollut lupa käyttää omiakaan. Isäntä grillasi makkaraa ovisuussa.

Hallin parilla seinällä oli hienoja maalauksia, en muista nimeä kenen maalaamia (kts. Kuvat).

Karaokea lauloimme langattomalla mikillä ja olisimme saaneet laulaa vaikka aamu kuuteen, sanoinkin että muuten kyllä, mutta looshit uupuu, jossa voisi välillä olla pitkällään. KR tuumas, ettei uuvu, tuossa nosturissahan on matto, jonka päälle voi kellistyä ja vaikka nostettais katonrajaan, niin saa rauhassa nukkua, mutta kylykiä ei kannate kääntää, meinaan jos aikoo ”petillä” pysyä, oli niin kaposet (siis se teline, mihin auto ajetaan ja nostetaan korkeuksiin:D).

Minä kerroin hiukan karaokeyhdistyksen tulevista tapahtumista ja järjestin yhden leikkimielisen kilpailun. Laulajia riitti ja oli mukavaa seurustelua ja yhdessäoloa.

Tämä ilta oli siis meidän kerholle varattu ja autot oli suurinpiirtein ajettu hallista ulos, mutta muulloin arkena sinne voi viedä auton korjattavaksi ja ajan kuluksi laulaa luikasta muutama karaokelaulu:DDD

Tämä korjaamo on tullut jo hyvinkin tunnetuksi lehdistössä ja televisiossa.

Meitä pyydettiinkin tulemaan sinne laulamaan ja show:ta pitämään, kun Saksan televisiosta tulevat tekemään juttua, Amerikan Tv on ollut myös kiinnostunut tuosta. Meille ilmoitetaan päivä kun tulevat.

Tässäpä muutama linkki.



Helmikuussa oli televisiossa juttua ”Puoli seitsemän”-ohjelmassa ja nyt siis Saksan Tv tulee tekemään tarinaa.

Seinämaalaus 1.

Seinämaalaus 2.

Baaritiski

Vasemmalta mä ja ystäväni.




















Lauantai:

Tämä viikonloppu olikin taas vähän erikoinen. Lauantaina nukuimme piiiitkään ja surffattiin kumpikin omalla tietokoneella, minä tietysti samakasassa. 

Huomaan, että näistä kirjoituksista yksi ja toinen välillä vetää herneen nenään, minäkin pahoitin mieleni, mutta luulen että se asia on nyt ihan ok. Tulee helposti tulkintaeroja ja sitten kärkkäästi kirjoittelemme, taidamme olla aika herkkiä, mutta sehän ei ole pahe, vaan paremminkin hyve:D.
Pyydän anteeksi, jos loukkasin jotakuta tai joitain, äläkää minusta välittäkö, en tarkota pahhaa.

Iltapäivällä menimme sitten Lumijoelle poikani perheen luo ja hänen lapsensa syntymäpäiville (13v) ennakkoon, kun tämä tyttönen on syntymäpäivänään sairaalassa, hänellä on diabetes ja nyt saa sellaisen pumpun, ettei tarvitse jatkuvasti piikittää.
Olen tosi iloinen, miten hyvin lapseni ja varsinkin lastenlapseni ovat ottaneet vastaan tämän minun ystäväni, he kutsuvat häntä ”M-paappakokelaaksi”.

Vajaan kuukauden päästä saamme viettää 1-vuotis tutustumispäivää. Näin se aika on vierähtänyt.
En millään meinaa uskoa, että olin 12 vuotta yksin jäätyäni leskeksi, oli vain muutamia pieniä yrityksiä, mutta kun ei kolahtanut aiemmin, niin eihän sitä väkisellä, tahdoin myös olla ja elää itsenäisesti.

Yksin huolsin ja remontoin vanhaa taloamme, kävin töissä, harrastin karaokea ja järjestötoimintaa, olin jopa politiikassa mukana, kulttuurilautakunnan puheenjohtajanakin kaksi vuotta (Pattijoki ja Raahe yhdistettiin, niin jäin sitten varamieheksi ne toiset 2 vuotta).

Minä vähän eksyin polulta sivuraiteille, siis missä olinkaan – Lumijoella lauantaina, sieltä menimme illalla Liminkaan vanhaan asemarakennukseen tehtyyn AsemaPub- nimiseen karaokeravintolaan laulamaan – vaihteeksi:DDD.

Tämä paikka on fiksu ja suosittu.


Siellä on hyvät laitteet, erittäin runsas lauluvalikoima ja ystävälliset omistajat ( 3 naista, ainakin kaksi on sisaruksia, ellei kaikki), jotka itse vetävät koko ravintolan toiminnan. 
Heillä on hyvät nettisivut, jossa on paljon kuvia sieltä ja myös laululistat netissä. 
Järjestyshäiriöitä en ole tavannut koskaan, ihmiset ovat iloisia ja onnellisen näköisiä , laulavat ja tanssivat. 
Nytkin pöytäämme tuli istumaan vanhempi pariskunta, molemmat lauloivat ja olivat yli 70 vuotiaita, tänä vuonna viettävät 50-vuotishääpäivää.

Osaisimmepa mekin kaikki elää noin tasapainoisesti ja varmasti heilläkin on ollut omat vaikeutensa. Ilta oli todella miellyttävä, vaikka oli minun vuoroni olla kuskina (yli 60 km).

Tänään sunnuntaina olemme pitäneet sitten ihan täysin luppopäivän, saunottiin nyt illalla, ystäväni meni nukkumaan ja minä kirjoittelermaan tätä blogia.

Kaiken kaikkiaan hyvä viikonloppu. Hyvää alkavaa viikkoa teitille, nukkukaa hyvin ja iloitkaa elämästä.



14 kommenttia:

  1. Voi sentään kun olen iloinen puolestasi. Musiikki on tosi terapeuttinen asia, itselläni korvaa,mutta äänialani kovin pieni.
    Kyllä huomaa, että plättyletturäiskäleet hilloineen on tehneet hyvää. Olet niin tasapainoisen oloinen.
    Mun tyttärenpojallani on ensi sunnuntaina täällä oma sellokonserttinsa. Jos asuisit Kouvolassa tulisit melko varmaan kuuntelemaan, luulisin. Utelias ihminenhän on virkeä.
    Rännit syöksee vettä, kesä tulloo, iiihanaaa !

    VastaaPoista
  2. Moikka Anjuusa, mua on elämä kouluttanu, ei kaikki oo aina ollu niin auvoista kuin annan ymmärtää, mutta se maalaisjärki, jota oon nyt jonkun aikaa paukuttanu sinne ja tänne, on ollu parasta terapiaa. Sisua on moni asia vaatinu, mutta onneksi sitä oon saanu synnyinlahjana:DDD

    Varmasti olisin tullut kuuntelemaan tyttärenpoikaasi, sellon soitosta olen aina pitänyt, hienoa, tsemppiä.

    Täällä saa kohta soutaa pihallaki tai uidakin vois,hih.

    VastaaPoista
  3. No olipas siinä kiva pläjäys juttua! Piristi oikein mieltä!

    Kivoja seinämaalauksia ja kivan oloinen paikka!

    Minäkin tykkään musiikista, vaikka en ole laulutaitoinen, mutta musikaalisuutta olen kuitenkin perinyt pelimannimuusikkoisältäni. Kotona soi joka ilta, ja äiti lauloi ja me lapset tanssittiin joko äidin kanssa tai keskenämme.

    Ajatella, kohta oletkin kuuluisuus ihan ameriikoita myöten!

    Onnea!

    VastaaPoista
  4. Kiitos Laali, mutta ehän minä, vaan ne muut tai siis se korjaamo:D

    Mun kotona ei palijua laulettu, maalaistalo ja palijon kakruja ja töitä, mutta ko lähin maalimalle nuorisoseurojen liiton tanhuohojaajaksi, niin siellä kyllä laulettiin ja rallateltiin niin leireillä kuin illanvietoissakin.
    Ohojasin aikuisten ja lasten tanhuja ja voimisteluohjelmiakin ja järjestettiin niitä isoja maakuntajuhlia ja pienempiä iltamia.

    Minäkin aloin aktiivisesti harrastamaan karaokea mieheni kuoleman jälkeen, ensin lauloin yksikseni suruun ja siitä pikkuhiljaa laajemmin.
    Minua haukuttiin kouluaikana "taiteilija nuotin vierestä", piirustus oli kymppi, mutta laulu seittemän. Se siitä taidosta:DDD

    VastaaPoista
  5. Hih... minullakin oli piirustus kymppi mutta laulu seiska ja kasikin joskus. Nuotit osaasin kuitenkin, mutta en enää muista kovinkaan hyvin.

    Hoilaan kuitenkin joskus autoa ajaessani, en häiritse siten muita! ;)

    Kävin jopa vapaaehtoisilla musiikin tunneilla keskikoulussa, ja kotona yrittelin soittamistakin! Ei kuitenkaan riittänyt kärsivällisyyttä!

    Isälläni oli absoluuttinen sävelkorva, mutta hän ei osannut laulaa yhtään. Hän teki nuotteja ihmisille, joilla oli musiikkikappale mielessä ja soittivat sitä, mutta eivät löytäneet nuotteja mistään kaupoista yms.

    Isä teki nuotit kuuntelemalla heidän soittoaan. Useimmiten niitä tarvitsivat isän pelimannikaverit. Niitä itse tehtyjä nuotteja on kymmenittäin, käsin kirjoitettuina kaiken lisäksi.

    Se on aarre, joka minulla on kotonani isän jäämistönä - sekä muutama isän tekemä taulu, könninkello.

    Ja rakensihan hän mandoliinejakin vaikka kuinka monta, sekä yhden pianon. Yksi mahdoliini on minulla, ja kaikilla muillakin siskoilla on sellainen, kaikki erilaisia maalatuin kuvin, hyvä sointi asiantuntijoiden mukaan, ja jokaisella on myös sellainen iso kaappikellokin.

    Isä teki koneistotkin eli hammasrattaat, viisarit yms. niihin kelloihin, ei ainoastaan kuoria.

    On minulla isän tekemä aseen kopiokin, kahdesti laukeava, suusta ladattava pistooli, mallia jotain 1800. Isä teki ihan kaikkea mahdollista. Hän teki mitä halusi, me muut teemme mitä osaamme, olemme tavanneet sanoa.

    Kielinerokin hän oli, opetteli ruotskin kielen sitä mukaa kun vanhempi siskoni oppi keskikoulussa, ja pärjäsi sillä hyvin kyläillessään meillä Ruotsissa asuessamme - ja hän oli tosi hyvä myös matematiikassa.

    Olemme sisarusten kanssa aina sanoneet, että on epistä kun emme ole perineet yhtä täydellista taitoa kuin isällä oli niin monessa asiassa, vain jotain osia, hyvin vähän hänen taitoihinsa verrattuna.

    Nyt odotan kuitenkin innolla että pääsen tekemään tiffanytöitä, pari mallia on jo odottamassa tekijäänsä, yksi on siskon tytön häälahja. Häät ovat juhannuksena.

    Harrastukset ovat kivoja ja voivat tuoda yllättäviakin asioita tullessaan, positiivisessa mielessä. Jopa ammatin jos niikseen tulee.

    VastaaPoista
  6. Voi mahoton,miten mukavasti taas kuvailit elämänmenoa siellä teillä päin!Kun sun juttuja lukee,niin on kuin olis ollut itsekin paikalla.Ja nythän se tuli "kaapista" tämä kaverikin,kuvan kautta:)DDDDD .Oikein mukavaa kevättä laulellen teille molemmille!

    VastaaPoista
  7. Voi tätä Räihää, tämä taisi olla hyvä pläjähdys sille verstaalle.. mahottoman hyvä tyyppihän se on. Kohta voit tahtoa provikoita kun mainnostat sitä? Mukavaa viikkoa Teille ja jännä jos pääsette ihan teeveejuttuunkin:)

    VastaaPoista
  8. Kyllä sulla Laali on ollut taitava isä ja kiva kun on jäänyt muistoksi kätten jälkiä.

    Kyllä sinä osaat laulaa siinä missä minäkin, ohan sulla ollu jopa kaheksu laulussa, hih.

    Minäki joudun opettelemaan jopa vuosia, että opin yhen uuden laulun, mutta kun ottaa sen harrastuksena, johan oppii:)

    Karaokessa ei tartte niin huippu ollakkaa.

    Saadaanhan sitten nähdä sun tiffanytöitä, kun pääset sitä harrastamaan?

    VastaaPoista
  9. Joo, iskä oli taitava, ja tosi kiltti ihminen.

    Olen minä laulanutkin karaokea, mutta vain vähän, enemmän olen ollut kaverina vähän niin kuin gogo-tyttönä taustalla :D

    VastaaPoista
  10. Kiitos (Kevät)myrsky, on kiva kirijottaa asiasta, josta ite pittää. Ei toi kaveri kyllä "kaappiin" oo mahtunu, on sen verran kookas:D
    Ilosia lauleloita sinnekin päin.

    VastaaPoista
  11. Vai provikoita Mustis:DDD
    Enkä kyllä vielä luvannu, että mentäis sillon kun tv-juttua kuvataan???
    Siellä olis kyllä kerholle paikka, jossa voitais kokoontua useamminkin.
    Koitahan parannella sitä koipeas, että taas pääset tanssaamaan, sinä ku oot niin innokaski siihen, vai olikohan mulla taas sitä atsaleeaa?,:DDD

    VastaaPoista
  12. Go Go tyttöjäkin tarvitaan, että tulis hyvä fiilis, jes Laali.

    VastaaPoista
  13. Jos siellä on vessa niin voin tulla että pääsen tanssipakosta, jooppasen joo Plätty:)

    VastaaPoista
  14. Vai vessaan menisit pakoon, hih, oli siellä asunnon puolella(kuulemma,en käynyt), mutta eipä mullakaan tullu tanssittua siellä lainkaan. Yksi tai olikohan toinenkin pari, joka uskaltautui liikehdintään.

    VastaaPoista