Tunnisteet

perjantai 20. huhtikuuta 2012

1. osa matkamuisteloita: Turkista 31.3.-14.4.2012

Matkalla Helsinkiin

Matkaan lähdimme keskiviikkoiltana 28.3. lumisista maisemista, yli puoli metriä, kohti Jyväskylää. Tyttäreni perheessä olimme yötä ja kaverini kävi rakennuksella jelppimässä.
Torstaina matka jatkui Helsinkiin toisen tyttöni luo, josta kyläilimme myös kaverini tytön luo, jolloin tapasimme pikku prinsessankin, ei ollut enää vauva, vaan yhden vuoden ja 4 kuukauden ikäinen menijäneiti. Ihania ton ikäiset mukelot. Heidän kanssaan kävimme katsomassa sorsia ja niitä oli palijon, joskus olivat kuulemma ihan päällekäyviä, ettei kauaa uskaltanu kattella pienen tytön kanssa.

Sorsia  ja keväinen talvimaisema Vuosaaressa

Sorsia oli tosi paljon











Turkkia kohden
Lauantaiaamuna sitten Vantaan kentälle, jonot sujui ihan kohtalaisen mukavasti, koneeseen menoon tuli kiirus, kun emme huomanneet ajan kulua:D
Turkkilainen kone oli hivenen ahtaan tuntuinen, mutta hyvin sovittiin, kun olimme nii-in laihoja (naurua).
Lentokin sujui tasaisesti muutamaa pientä ilimakuoppaa lukuunottamatta.

Perille Alanyaan saavuimme n. 6-7 aikaan illalla. Antalyan kentältä n.150 kilsaa Deturin bussilla. Päivällä oli satanut vettä, mutta illalla ei enää. Huoneistohotellimme Lavia, sijaitsi keskustasta n.2 km, mutta rantaan reilu 0,5 km. Minusta oli oikein hyvällä paikalla.

Tällä meidät haettii kentältä

Vastaanottajia
Hotellin oma allasravintola

Kauniita istuinpaikkoja hotellissa




















Tutustumista kaupunkiin

Apostolin kyyti ja dolmuskin oli halapaa kyytiä. Dolmus maksoi n.50 senttiä ja apostolin kyydistä sain vain monet rakot molempiin jalakoihin jo eka päivänä. Ei pitäis käveleskellä kuutta kilsaa uusilla sandaaleilla, vaikka pehimiät ja hyvät jalalle muuten olivatkin.
Jouduin ostamaan sieltä uudet, vieläkin paremmat, joita sitten pidinkin aina, kun kenkiä tarvittiin, tanssikengät jäi käyttämättä, samoin hienot hameet, kun en kehannu sandaaleita pitää niitten kanssa.
Vain yhtenä iltana olin paremmissa kuteissa, kun ei tarvinnu kävellä, oli nimittäin omassa hotellissa turkkilainen ilta:)

Nämä ei ollu mun kengät, mutta oliskohan noilla tullu rakkuloita?:D

Kevätkesää, kukat jo kukki komeasti












Eka iltana olimme omassa hotellin allasbaarissa laulaen karaokea, kuinkas muuten:D

Hotellin allas

Rantatie, satama ja taustalla Kale-kukkula











Alanyan kauneutta puistoineen
 
Sunnuntaina lähdimme kävellen tutustumaan kaupunkiin, oli hieno ilima ja kyllä kaupunki oli 12 v:ssa muuttunut.
Ataturkin patsas oli entisellä paikalla, ja jotain tutunomaista oli rannalla, mutta muuten oli uutta. 

Tie puistoon

Upea puisto

Romantiikkaa:)

Syreenit kukki

Orvokit kukki

Ja monet muut kukat




























Baareja/ravintoloita

Baareja, hotelleja ja pieniä kauppoja oli vieri vieressä, niinkuin ennenkin. Kaikesta huomasi, että kaupunki on suomalaisten suosima, siellä oli monen monta baaria/ravintolaa suomalaisilla nimillä, vaikka omistaja olikin turkkilainen, ehkä kumppani tai tuttu oli suomalainen.

Myös karaoken olivat huomanneet lisäävän asiakkaita. Siellähän saa esittää vaikka netistä imuroituja kipaleita tai kotikaraokeita, ei ole niitä teosto- ym.lupamaksuja niinkuin täällä.
Suomessahan pitää olla ammattilevyt julkisissa paikoissa ja yksi levy täällä maksaa n.300 €, kotilevyn saa 20-30 €:lla ja nettilaulamisia ei täällä saa julkisesti harrastaa lainkaan.

Ensimmäinen paikka oli Tanssiravintola Maininki, oli hieno iso paikka, mutta ei asiakkaita, laululistan antoi, mutta ei sinä iltana ollu karaokevetäjää, eikä orkesteria, joten joimme yhdet rakit ja palasimme hotellille päin. 

Aika lähellä hotellia huomasin Sepon Baarin, joka oli vasta laittamassa ravintolaa kuntoon ja sanoi, että huomenna avataan, kun tulee Kuopiosta yhtiökumppani, jolla on karaokelaitteet mukana. 

Tämä aika siellä oli siis vielä kevättä ja turistikausi vasta alkamassa.

Muita baareja suomalaisnimillä oli Tepon baari (toisella nimellä Marco Polo restaurant), Aleksin baari, Topin baari, Kippis Baari ja Heikin Baari, joka tais olla tällä kertaa suosituin, siellä oli paras lauluvalikoima, mutta emme tykänneet jäädä sinne ruokailemaan, kun se oli niin täynnä suomalaisia. Niitähän näemme täälläkin.

Emme käyneet ihan kaikissa näissä, mutta aika monessa käytiin laulamassa pari kolme laulua ja jatkoimme aina matkaa. Tepon baarissa söimme yhtenä iltana, se oli pieni mukava paikka, mutta karaoke oli kuin kotona laulais läppäristä:D
Kumpikin lauloi yhden laulun, tämä mun ystävättäreni ei laula, mutta puhuu turkkia, joten meillä oli hyvä tulkki ja opas omasta takaa ja hauskaa oli.

Tanssiravintola Maininki

Heikin Baari

Sepon Baari

Näkymä parvekkeeltamme oikealle, Kale-kukkula ja jos tarkkaan katsoo, niin pitäisi näkyä laivarantaakin









Kaupungissa oli myös mahtavia puistoja, hyvät tuntomerkit, ettei eksynyt, nimittäin meri toisella suunnalla ja Taurus-vuorijono toisella, sekä Kale-kukkula, joka oli hyvä maamerkki, nimittäin kukkula jäi hotellin ja keskustan väliin, siitä sai ilmansuunnan, mihin suuntaan piti taivaltaa.

Näkymä parvekkeelta (5 kerros) vuorten suuntaan

Näkymä parvekkeelta, vuoret ihan vasemmalla

Yhtenä päivänä oli ukonilma ja satoi koko päivän ja hiukan seuraavanakin päivänä. Hyvää teki kuivaan maahan.

Täyden kuun aikaan

Edelleen parvekkeelta

Hotellimme oli siisti, siivooja kävi joka päivä ja liinavaatteet vaihdettiin useampaan kertaan ja aseteltiin kauniisti ja joka kerta erilailla:)

Pidin myös hotellimme väreistä, lämmintä punaruskeaa sävyä. Parvekkeella sivustoilla oli sinertävä valo, oli helppo tunnistaa pimeällä oma hotelli.

Tässäpä pieni alkukatselmus matkakertomukseeni, aika paljon karaokea, mutta sitähän siellä oli yllättävän paljon.

Ensi viikolla kerron enempi varsinaisista reissuista ym. Emme siis aina olleet laulamassa, päinvastoin. 

Ekana päivänä kävin altaalla uimassa, jossa oli aika viileä vesi, eikä montaa uijaa, vaikka aurinkoa ottivatkin. Minä olin meistä ainoa, joka uskalsi uida:D

Hieno traktori, parvekenäkymä:D

Kleopatraranta, kerran kävin täällä uimassa.Vesi oli lämpimämpää kuin hotellin altaassa

Näitä keltaisia kukkivia puita/pensaita oli paljon

Puistot olivat kauniita.

13 kommenttia:

  1. hienoja kuvia ja sateenkaarikin löytyi! Kaunis paikka Alania. Kumma kun ei edes aurinko lämmitä altaan vettä? No meri onkin parempi. Se keltain puusto, olisiko kultasade simeltään , minun kesäloma paikassa kasvaa sitä ja se kukkii kesäkuusta aina heinäkuun loppuun.Voi sillä olla joku muukin nimi.. ja Syreenit, onko ne siellä kiipeilevää lajia, meillähän kasvaa vain pensaat jotka ei kiipeile.. Kiitos kivasti kerrottu matkakertomus

    VastaaPoista
  2. Kiitos Aikku, kyllä se aurinko lämmitti sitä allasta jo toiselle viikolle, mutta kun yöt oli vilpoisia ja koko ajan vesi vaihtui, niin ei se paljoa ehtinyt lämmittää, mutta eihän se mua haitannu, kun oon uinu avannossakin:D
    Meren rannalle en viittiny montaa kertaa mennä, kun sain ne rakkulat varpaisiin ja hiekka tarttui niihin ja repi ne auki, meinasi tulehtua, mutta altaalla ollessa ei ollut haittaa.

    Enpä tiijä ton keltaisen nimeä, voipi hyvinnii olla kultasade, nimi ainakin sopii ja syreenit oli tosiaan köynnösmäisiä.

    VastaaPoista
  3. Hieno matkakertomus plätty! Tämä pitänee lukea uudelleenkin ja mukavia kuvia, eniten tykkäsin tuosta pariskunnasta, joka kuherteli tuossa "vesivallin" reunalla upeassa puistikomiljöössä. Hienolta ja tasokkaalta vaikutti myös hotellipalvelu!! Höh ja suomalaisukkojen baareihinkin törmäsitte oitis? Kleopatran rannalle tästä ja heti toivoisin pääseväni:)

    VastaaPoista
  4. Kiitos Mustis, jatkossa kerron niistä "oikeista" retkistä, kunhan ehdin.
    Kyllä nuo kaikki baarit/ruokaravintolat olivat turkkilaisten pitämiä, vain kavereita niillä oli suomalaisia, mutta ovat opetelleet aika hyvin suomen kieltä.
    12v. sitten ei ollut yhtään tällaista baaria, joissa oli suomenkielinen nimi ja karaokea:D
    Ei vaan aina syöty niissä, laulettiin ja rakia kului:DD

    Hotelliin olin oikein tyytyväinen, kun ottaa huomioon, että valitsin sen edullisen hinnan ja hyvän paikan mukaan ja että siellä on kunnon uima-allas. Nämä kaikki oli kohillaan.

    VastaaPoista
  5. Melkein kuin olis itse matkalla, kun lukee tällaisia kertomuksia ja katsoo kuvia. Kiitos teitille !
    Kerran olen ollut Turkissa, Marmariksessa tyttöseurassa. Silloin oli kiusallista sikäläisten miesten innokas tarjoutuminen 'oppaaksi'. Sulla oma turvamies mukana, hienoa.

    Odottelen jatkoa hoppuilematta. Hyvää kannattaa odottaa.....

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Minäkin oon ollu Marmariksessa tyttöporukalla, se on pienempi kaupunki ja semmonen vähän iskupaikan oloinen. Se tarjoutuminen on vähän siistiytynyt, kun niille on tullu laki, ettei saa esim. turistiin tarttua kädestä kiinni houkutellakseen myymälään tai ravintolaan, eikä enää saa niitä kojujakaan olla ihan kävelytietä tukkimalla.
      Kiva kun luette mun matkajuttujani.

      Poista
  6. Tuntui olevan mukava loma, kirjoituksesta ja kuvista päätellen. Mutta senhän jo sainkin tietää (ja havaita) heti palattuanne, aivan kasvotusten sain kuulla ensikommentit reissultanne.

    VastaaPoista
  7. Hauska matkakertomus..odotan siihen jatkoa.
    Keltainen kukkiva puu, näytti mun mielestäni mimosapuulta.
    Ohessa vähän pitkässä muodossa linkki Mimosapuista

    http://www.google.fi/url?sa=t&rct=j&q=&esrc=s&source=web&cd=2&ved=0CEIQFjAB&url=http%3A%2F%2Fcepolina.com%2Ffi%2FMimosa_puu_kukkia.htm&ei=9PmTT-v1Ccrf4QTNuvXQDw&usg=AFQjCNFD1OKo7QV17aeqLte01Y_gyWa-Gw&sig2=kcIIlwu9Fw_lmuajGZqECA

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Saattaa olla mimosapuita tai sitten ei, en ole ihan varma, näissä oli hyvin roikkuvat oksat. Aikun mainitsema kultasade ei ehkä niinkään, googletin, mutta Mimosa voi hyvinkin olla.

      Poista
  8. Kiva lukea matkastasi! Vaikuttaa ihan mielenkiintoiselta paikalta. Arvostaakin tällaisia maisemia, kun on tottunut Suomen lumeen...

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kyllä minä ainakin tykkään kovasti Turkista ja Alanyasta. Siellä on niin monipuolinen luonto, vuoria ja merta, vanhoja historiallisia nähtävyyksiä ja kaikille löytyy varmasti sopivaa katseltavaa ja koettavaa, valitsee vain.
      Olen käynyt monta kertaa Alaniassa ja Marmariksella, mutta jo aika monta vuotta sitten.

      Poista
  9. Kiitos sinä, joka teit tämän sivuston. Löysin sen, kun etsin tietoa ihanasta ravintolasta. Sen nimi on Yasmina Restaurant ja sen ja Sepon baarin välissä on vain joku pikku matkamuistomyymälä, joten olet varmasti nähnyt sen ja toivoisin, että lataat siitä kuvan tänne, jos mahdollista.

    t. Turkille sydämmensä antanut

    VastaaPoista