Tunnisteet

maanantai 23. huhtikuuta 2012

2. osa matkamuisteloita: Turkissa 31.3.-14.4.2012

Rentoutusta

Matkaopas kertoili menomatkalla, että kannattaa heti alussa käydä Hamamissa, joka on turkkilainen sauna/kylpylä ja jossa pestään ja kuoritaan ihoa ja hierotaan. Tämän jälkeen on mahdollista saada kauniin tasainen rusketus, ku vanahat mönjät on iholta kuorittu pois.

Näin me olimme itsekin suunnitelleet ja niin hotellin resepsuunista tilattiin maanantaille aika Hamamiin.
Sovittuun aikaan tuli Hamamista auto noutamaan meidät. 

Perillä meidät ohjattiin pukuhuoneeseen vaihtamaan bikinit/uimahousut päälle ja sieltä saunaan. Sauna oli vastaavanlainen kuin uimahallien sauna Suomessa, mutta siellä ei asiakkaat voi heittää löylyä.

Yllätyksenä meille siellä kävi valokuvaaja ottamassa kuvia. Välillä käytiin katsomassa, miten voimme ja tovin siellä istuttuamme tultiin hakemaan pieneen uima-altaaseen uimaan ja poreisiin. Sen tiedän, että joka Hamamissa ei ole allasta, olen kerran Marmariksessa käynyt ja siellä ei ollut sellaista. 

Hamamin poreallas

Seuraavaksi meidät ohjattiin Turkkilaiseen saunaan, siis höyrysaunaan, jossa oli aromituoksuja.
Näistä ”höyryistä” ainakin minä tykkäsin kovasti.

Vihdoin meidät ohjattiin huoneeseen, jossa oli keskellä iso lämmitetty marmoritaso ja siihen ensiksi vatsalleen makaamaan.
Siellä oli pesijöitä, jotka pesi meidät karhealla pesukintaalla, kuorien vanhat kuonat pois, jolloin ihosta tuli ihanan pehemiä ja siliä, hih.

Vaahtopesu, niinkuin autoissa:D
Tämän huuhdeltua, niin ruiskuttivat jotakin saippuavaahtoa kokonaan ja alkoivat varsinaisen pesun hieroen samalla. Ah tämä jo tuntui ihan ylellisyydeltä:D
Lopuksi nakkasivat vettä niin runsaasti, että tuli hyvin huuhdeltua.

Sitten meidät ohjattiin lepohuoneeseen ja saimme ostaa fantaa tai jotain muuta juomaa, sillä kyllähän tuollainen käsittely jo janotti. 

Pyyhkeet kiedottin ympärillemme ja toinen pyyhe turbaaniksi päähän ja lepotuoliin rauhoittumaan.

Hetken päästä tuli hierojat viemään meitä hierottavaksi, n. 15 min oli perushieronta, joka kuului hintaan, olisi tietysti voinut tilata koko hieronnan lisämaksusta, mutta emme ottaneet muuta.

Kun olimme pukeutuneet, menimme aulaan/resepsuuniin maksamaan (25 € koko homma matkoineen, n.10 km) ja odottelemaan, että vievät takaisin hotelliin.

Siellä odotteli myös 2 nuorta tyttöä (virolaisia tai venäläisiä) kyytiä ja saimme sellaisen nuoren kaverin kuskiksi.

Ystävättäreni (sanon häntä näissä kirjoituksissani vaikka Ilonaksi, olkoon tämä hänen nimimerkkinsä, sopii luonteeseen), yritti näyttää kartalta, missä meidän hotellimme on, vaan sen katsoi vaan vanhempi mies, ilmeisesti omistaja ja niin me luulimme että osoite oli pojalla tiedossa.

Auto oli vain 5 hengen auto, joten tytöt istuivat etupenkillä sylikkäin ja me kolme takapenkillä. Poika ajeli reipasta vauhtia, poltteli savuketta ja flirttaili tyttöjen kanssa ja niinpä Ilona jossain vaiheessa tunnisti seudun, että olemme menneet reilusti ohi kaupungin toiseen laitaan ja sanoi siitä kuskille.

Ilona on opiskellut turkin kieltä ja on asunut lyhyehköjä aikoja Turkissa ja Alaniassa, ajanut jopa autoa siellä itsekin.

Ataturkin patsas
No mehän käännyimme takaisin ja Ilona joutui neuvomaan tietä, kuskimme nimittelikin sen jälkeen häntä pomoksi.

Perille päästiin, kaikki hyvin, oli aivan ihanan rentouttava olo.

Sinä iltana emme lähteneet kaupungille, vaan jäimme omaan hotelliin syömään ja sielläkin oli illemmalla karaokea, netistä haettuna, niitähän sieltä löytyy ja kun ei ole teosto-, eikä muita esteitä, niin sai julkisestikin niitä laulaa.
 
Kaiken nautinnon jäläkeen nukuimme hyvin levollisen yön. 


Viihdettä ja markkinat ym.

Kaverini on aamuvirkku, niinpä hän lähti aamuostoksille ”Siwaan”, kuten hän sitä nimitti, Siwahan on aina auki, ne oli siellä kylläkin Marketteja, pieniä kauppoja. Hän osti tuoreet leivät ja hedelmiä ja keitteli kahaveet ja herätteli, jos ei aivan laulellen, niin hyvällä tuulella kuitenkin meidät aamupalalle ja uuteen päivään.

Meidän parvekkeellemme paistoi aamu- ja keskipäivän aurinko, altaalle iltapäivän aurinko, joten joimme ja söimme aamupalamme aina parvekkeella.

Meillä oli myös mukana pelikortit, pelasimme joskus katkoa, kuuttatoista ja viittäsataa ja tietysti pasiansseja.
Myös sanaristikkolehtiä oli meillä kaikilla, jotta saimme välillä pinnistellä aivojammekin.

Minä olin saanut tyttäreltäni joululahjaksi (tai syntymäpäivälahjaksi) Sofi Oksasen kirjoittaman kirjan, ”Puhdistus”, jota en ollut lukenut, ei muka oo aikaa lueskella:D, niin se oli mukana ja sain sen siellä aurinkoa ottaessa luettua, hyvä minä, vaikka ite kehunkin.

Aamupäivällä suunnistimme sitten kaupungin keskustaan dolmuksella ja sieltä sitten markkinoille.

Kyllä oli hedelmien ja vihannesten runsautta ja tietysti karkkia, monenlaisia pähkinä- ym. naposteltavaa ja mausteita. 
Koruja ja vaatteita ja tinkiäkin piti. 
Jotain pientä tuliaisen poikastakin jo kateltiin, mutta emme vielä paljoa ostaneet. 

Appelsiinit oli ihania, ilman lisäaineita
Kahvilla käytiin pienessä konditoriossa ja otimme niitä ihanan makeita hunajaisia omenaleivonnaisia, sellaisia, jotka uivat läpikotaisin hunajassa.

Niin ja mulle löydettiin hyvät muotoon tehdyt sandaalit, minä kun olin saanut ne monet, pahat rakkulat jalkaani eka päivänä. Näitä sandaaleita pidin sitten koko reissun ajan, muilla kengillä en pystynyt kävelemään, kun sitä kuitenkin harrastettiin aika paljon.

Hotellille päästyämme, minä suunnistin heti altaalle aurinkoa ottamaan ja uimaan. 
Altaan vesi oli melkein yhtä vilpoisaa kuin Suomen uimahallien kylmät altaat, vähän vaan lämpimämpi, mutta uijia oli vähän, eikä kukaan uinut kauaa.

Ilona ja mun kaveri ei uinut koko aikana, niille riitti huoneistomme suihku, se oli ainakin lämmintä. Aurinkoakaan eivät paljoa ottaneet, mitä nyt vähän aikaa kävivät seurustelemassa.

Niille, jotka eivät ole koskaan käyneet Turkissa, kerron pienen hauskan, mutta kätevän vessajutun.
Siellä on siis VC-pöntöissä takaa tuleva vesihana suoraan alapesua varten, aatelkaa kuinka kätevää, ei tartte noita suihkuja käännellä ja kohdistaa oikeaan paikkaan, eikä ole pelkoa, että vahingossa suihkuttaa seinään, lattialle tai vaatteisiin:D
Luulen että miestenkin on hyvä näin hoitaa hygieniaansa,hih.

Miksikähän Suomessa ei ole tuota oivallettu. En muista myöskään olisiko muissa maissa tuollaista, ei ainakaan Kanarialla, eikä tainnut olla Kreetalla, Kyproksella, Teneriffalla ja olikohan missään niistä Euroopan maistakaan, kun olimme kiertueella. No, mun muisti saattaa vähän heittää, jos vaikka jossain olisikin.

Kuten huomaatte, minä en ossaa kertua mittään lyhyesti, joten jatkan seuraavassa jaksossa retkestä Kale-kukkulalle, nyt pitää mennä nukkumaan.

Perjantaina käytiin Pyhäjoella yksissä karaokekilpailuissa katsomassa pitkästä aikaa tuttujakin, päästiin jatkoonkin.
Lauantaina oli meillä kotona karaokeseuran talakoot ja illalla saunottiin ja laulettiin, porukkaa oli parisenkymmentä ja nyt sunnuntaina kävimme peräkärryn kans poikani perheen luona Lumijoella, reilu 60 kilsaa.

Kaverini meni jo nukkumaan yli kolme tuntia sitten ja minä vaan valavon tietsikan äärellä, pöh.

Jatkuuuuu viikolla.... Hyvää yötä.

19 kommenttia:

  1. hieno uusi ilme blogissa!
    ja kivaa matkakertomusta...terkkuja kaverille!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Onhan tämä ilme ollu jo kauan, haa, sainpas yllätettyä - et oo siis käyny mun blogissa, hehheh.
      Kerroin terkut, takaisin, mutta toisia molemmille.

      Poista
  2. Kirjoittaja on poistanut tämän kommentin.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. oli niin pal kirjotusvirheitä että otetaampa uusiksi: - Johan oli hyvät saunat ja kuorimiset.. Se oli hyvä, että sai puhtaalle iholle tervettä väriä, varoen tietty palamista. Elävästi kerrottu tarina ihan vähän jo rusketuin lukiessa:) DDD. Paljonhan ehdit tehdä, kun korttia pelasit, uit, saunoit, kävelit, ja Pyhdistuksen luit oliko hyvä? minusta se on hyvä kirja. Tuo on hyvä pointti tuoda esille, että etelän maihin, ja yleensä matkoille, pitää ottaa oikein mukavat kengät mukaan. Pehmeät ja joustavat, ei mitään tassikenkiä, ja tulehduksia tulee helposti, kun bakteerikanta on siellä aika iso, aina saa varoa. minä tulin kerran kotiin talvella, toinen jalkaterä paljaana, kun ei saapas sopinut, kentältä suoraan ensiapuun, oli paha tulehdus varpaassa, se oli kuin iso peruna ja särki vietävästi, onneks antibiootit tehosi, se parani sit viikossa, nyt en kyl enää avojaloin tallustele rannoilla. Turkkilainen sauna on kokematta, mutta käyn kyllä joka tiistai zumban jälkeen höyrysaunassa ja sen jälkeen vielä vesijumpassa.. olen ihan yhtä puh..punainen sen jälkeen.. ja ihanasti energisoitunut
      VastaaPoista

      Poista
    2. olin ihan varma että ny ei oo virheitä hah. pyhdisus. PUHDISTUS Silmissä vippaa..pikkasis on uusin runoni, käy kattomas, mie ite pidin siitä, se on parempi kuin keväälle.. mut se onkin...no en sano

      Poista
    3. Jep, hyvät kengät pitää olla ja minä luulinkin, että nyt on hyvät, pehmeät kävelysandaalit, ostin Jyväskylästä ihan varta vasten, mutta silti tuli niissä ne rakkulat. Turkista ostetut oli hyvät.
      Hyvä että rusketuit sinäkin:D
      Kuntoa on hyvä pitää yllä, mullakin tahtoo rapistua ihan vängällä, koitetaan tsempata kesällä.
      Puhdistus oli hyvä kirja, vähän rankkaa elämää, mutta sellaista se kait on ollut ja jossain vieläkin.

      Poista
  3. Hienoa ja selkeätä matkakuvausta!

    Lähimmäksi turkkilaista vesielämää pääsin aikoinaan Bulgariassa, jossa kylvettiin kuumissa mineraalipitoisissa "lähteissä". Oli tosi rentouttava kokemus, jonka sitten uusinkin monena päivänä.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Anna, minä olen käynyt Turkissa Pamukkalessa, se oli hieno paikka, jos googlettaa;Pamukkale, niin löytyy kuvia ja tietoa, siellä oli kans lämmin mineraalivetinen luonnon allas Kleopatran ajoilta, vesi tuli siihen tuntureilta. Sanotaan että niissä on parantava vaikutus. Siellä vuoristossa oli kylmää ja hampaat kalisi, kun nousin altaasta ottaakseni mun miehestä ja taksikuskistamme kuvia.
      Kotimatkalla satoi lunta ja olimme lumisotasilla. Tästä on jo lähes 20 v, mutta Bulgariassa en ole käynyt.

      Poista
  4. Pitää vielä mainita. mitä mun kaverini tuumas hamamista sanoen, ettei häntä oo tuollalailla pesty ku viimeksi yli 60 vuotta sitten:D

    VastaaPoista
  5. No saipas siinä emäntä höykynköykkyä oikein olantakaa ja kunnolla ja kiva juttu oli se turkkilainen vessahomma, sellaiset heti tännekin, olen ruiskuttanut niin usein mihin sattuu, etten kehtaa edes sanoa ja joskus on niin kuumalla että kiljuen on saanut ruutata mihin ehtii, aivan muualle kuin sinne ahteriin..

    VastaaPoista
  6. Tätä kun lukee, tulee kova hinku päästä takaisin. Pamukkalessa lokakuussa -05 ne valkeat 'kalliot' jäi niin mieleen.
    Hamamissa laulettiin 3 naisen voimalla Jacuzzissa pyörien että 'piiri pieni pyörii'. Sikäläiset oli ihmeissään, kaikui niin komeasti. Oli elämystä kerrakseen.
    Ja oltiin kuin tomaatit, niin punaisenkypsiä :)
    Tahtoo uudestaan joskus.

    VastaaPoista
  7. Minä olin Pamukkalessa lähes 20 vuotta sitten. Se oli ihana se lämmin luonnon mineraalivetinen allas, Kleopatran aikanen, mutta ilima oli kamalan kylymä, hampaat kalisi, kun nousin ottamaan kuvia mun miehestä ja taksikuskista. Paluumatkalla satoi lunta ja oltiin lumisotasilla. Turkin luonto on kyllä todella erikoinen, monipuolinen, jylhää ja kaunista.

    Olittepa te ihania laulavia tomaatteja,hih.

    Minähän järjestin miitingin Heikin baariin, mutta ei teitä ketään siellä näkynyt tai minä olin ottanu yhen rakin liikaa, ku en huomannu:D

    VastaaPoista
  8. Kiitos mukavasta matkakertomuksesta, ihan itekin eläydyin ja kuvittelin olevani appelsiinipuiden alla..
    Näin sinutkin siellä yrittävän kävellä vetten päällä..☺

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Joopa joo, vetten päällä,hih, En oo vielä päässy siihen tarinaan, tulossa on, mutta ei vielä kolmannessakaan, ehkä jo neljännessä osassa. Tää on jatkokertomus:D

      Poista
  9. Kiitti elävästi kerrotusta matkakertomuksestasi. Tuli elävästi muistot mieleen..Marmariksesta..

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. kiitos Unikkohoitsu, Marmaris on kans kiva paikka, vähän pienempi kuin Alanya.

      Poista