Tunnisteet

lauantai 19. toukokuuta 2012

Luontoa ja haasteita (11 kysymystä ja vastausta)


"Torvisoittokunta?"


orvokki4you -blogin Orvokki haastoi vastaamaan 11 kysymykseen.

  1. Mikä saa sinut tuulettamaan, eli ilostumaan yli kaiken? - Onnistuminen jonkun askareen tekemisestä, hyvin lauletusta karaokesta sekä, jos olen pystynyt tekemään läheisilleni jotain hyvää tai muuten auttamaan heitä tai silloin varsinkin, jos olen onnistunut järjestämään jonkun tilaisuuden, siis ikuinen nuorisonohjaaja.:)

    2. Mistä tulet niin vihaiseksi, niin vihaiseksi, että? - Syyttömästi annetut loukkaukset tai muuten kaltoin kohdeltuna itseä tai ystäviäni, läheisiäni kohtaan.

    3. Mkä on mieluisin kuvauskohde, jos ja kun valokuvaat? - Maisemat, kukat, eläimet

    4. Tervehditkö naapureitasi / saman tien varrella asuvia? - Suurin piirtein, jos katseet kohtaavat

    5. Otatko katsekontaktin vastaantulijoihin, kun olet ulkoilemassa?          - Toisinaan otan, toisinaan en, riippuen kiireestä ja mielialastakin.

    6. Oletko hame- vai pitkäthousu-ihminen? - Ennen olin enempi hameimmeinen, juhlissa vieläkin, mutta nykyisin farkut ja ”pikkuiltaisin”mustat pitkikset, puseroissa sitten väripläikkää.

    7. Osaatko tanssia? - Kyllä osaan, mutta enää en pysty, enkä jaksa kaikkia nopeita tansseja tanssia, enkä sellaisia, joissa hypätään, kuten polkka ja jenkka. Olenhan entinen tanhuohjaaja, ripaskakin meni joskus nuorena,hih..

    8. Oletko käynyt lavatansseissa? - Olen käynyt, nuorempana varsinkin, nykyisin vain karaoke/tanssiravintoloissa..

    9. Entä karaokebaareissa? - Olen käynyt, nyt vanahana varsinkin:D Hyvä uudempi harrastus, kun tanssiminen on heikentynyt:D

    10. Mikä on pisin aika kun et ole käynyt bloggerissa (tai vastaavassa)?   - olisiko 3 – 4 viikkoa, en oo aatellu.

    11. Mikä sinusta tulee isona? - ”Kenpä tietäis sen, sen arvaisi huomisen...” , mutta toiveita on, että joskus olis iso:D
    Minne polkumme johtaa?...


    orvokki4you -blogin Orvokki haastoi vastaamaan 11 kysymykseen. Nyt vuorostani minä haastan seuraavat bloggaajat (poimin listasta aakkosjärjestyksessä summamutikassa, nyt naisia, hih hih) minun antamiin kysymyksiini ja jatkamaan tätä edelleen. Pysyttelen Samakasan poppoossa, joku on ehkä jo saanutkin tämän haasteen, mutta kysymyksethän on eriä:

Haasteen säännöt ovat seuraavat: Vastaa saamiisi kysymyksiin, 
keksi uudet 11 kysymystä ja haasta 11 blogiystäväää vastaamaan niihin 
ja keksimään puolestaan uudet 11 kysymystä.

Anjuusa
Helmiina
Laali
Marizan
Milena
Mustis
Petriina
Ripsis
Syysmyrsky
Ulleriina
Unikkohoituri


Toivon myös, että vastaukset olisivat hieman pitempiä kuin joo tai en.
  1. Oletko vilukissa?
  2. Oletko uinut avannossa?
  3. Mikä laulu on koskettanut eniten sisintäsi?
  4. Oletko paistanut talvella räiskäleitä nuotiossa?
  5. Oletko yöpynyt telttamajoituksessa talvella?
  6. Oletko lapsirakas/pidätkö vanhuksista?
  7. Pidätkö aktiivisesti yhteyttä sukulaisiisi?
  8. Matkusteletko paljon vai oletko mieluummin kotiseutuihminen?
  9. Ärsyttääkö tällaiset kyselyjutut/kiertokirjeet ym. vastaavat?
  10. Vastasitko rehellisesti vai valikoiden vai valehtelitko?   
    11. Yksi kymysys unohtui ja tässäpä olisi: Oletko onnellinen ja mikä olisi syy siihen?
    Kiitos vastauskistasi etukäteen!
    Luonnollista muokkausta:)

14 kommenttia:

  1. Kiitoksia, tässähän tulikin sitten hiukan miettimistä!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiirettä piti, kun vastasin jo. Mutta kun siinä samalla katselen jääkiekkoa! :D

      Nyt on sitten vastattu siihen unohtuneeseenkin!

      Poista
  2. Kiva, plätty, kun otit haasteen vastaan ja jatkoit sitä kinkuroilla kysymyksillä. Oli kiva lukea sun vastaukset mun kysymyksiin - eihän ne olleet hankalia, eihän :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ei olleet hankalia, mutta ku mulla on nyt niin ajatukset näissä "maallisissa", ei taho aika piisata:D

      Poista
  3. Kiitän Sinua plätty että kuuluin joukkoon:) Olen tehnyt kokoelmaa näistä haasteista, mutta hitaasti vastailen ja otan tunnustuksia lähetettäväksi eteenpäin. Yritän karpata nyt kesän myötä, koska ainakin Sinun kysymyksesi olivat mielenkiintoisia, sellaisia joihin haluaisikin vastata..

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiva Mustis ja kiitos, jos hyväksyit ja otat vastaan haasteen.

      Poista
  4. Kiitos Plätty!
    Tänään vastailen blogissani.. Sorry kun menin vähän omin lupini haastetta muuttelemaan.. mutta eihän se mitään?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ai, en aatellu lainkaan, että muutit sitä, sehän oli hauska vaan:D

      Poista
  5. Kiitän haasteesta Plätty,
    mutta nämä ei oikein ole mun juttuja,
    ja laiskakin olen vastailemaan:D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tämä onkin ihan vapaaehtoista, minäkään en aina viitti osallistua, enkä jakaa kellekään näitä, nyt oli vaan semmonen sauma, että sopi. Kiitos kun vastasit tähän ja mukavaa kesää Sinulle!

      Poista
  6. Kiitos haasteesta, vastaan jossakin vaiheessa.

    VastaaPoista
  7. Nyt vasta käväisin blogissasi pitkästä aikaa ja huomasin haasteesi... Edelleenkin pitkään istuminen koneella on hankalaa..joten ethän pahastu kun jätän väliin. Kesänjatkoja...

    VastaaPoista