Tunnisteet

tiistai 25. tammikuuta 2011

Plättyskä ei ny turhia itkeskele





Itke en, en en en, vaikken pärjännykkää Kuopijossa henkilökohtaisessa kisassa.
En näköjään samakasan kurkkija-arvauksessakkaan, misä kummasa kaikki lukijat ootta silloin ku teitä tarvitaan? :D

No, ite oon ihan tyytyväinen esitykseeni Tähtiartistikisassa Kuopiossa, sillä mielestäni onnistuin, osasin sanat ulukua, sain tunnetta lauluun ja orkan kans meni yksiin ja myös ylleisön, mutta tuomarit vissiin oli eri mieltä.

Jos sain muutaman ihimisen laulullani kyynelehtimään ja kehuja tuntemattomilta ja ammattilaisilta arvion kolomen parraan joukkoon (siis vain omassa vanahusten sarjassa tietenkin), niin ei se voinu huono esitys olla, mutta tiesinhän etukäteen, että näissä kisoissa haetaan erityyppisten laulujen esittäjiä, mutta ku minä en taas niistä lauluista niin tykkää, joten surlum ja erillehen käyvään.

Siinä kimppalaulukisassa, johon ootte osallistuneet äänestyksiin, päästiin toiselle sijalle. Minulle se passas oikein hyvin, en olis millään jaksanu tai viittiny ruveta porukkaa kassaamaan uuvelleen harijotuksiin ja siihen levyn tekkoon, ku kaikki oltiin kotosi ympäri Suomia, joten hyvä näin. Tuolla kyllä kuuli monen suusta, että oltiin parhaita siinä, mutta sanoin, että nehän on äänestykset annettu, eikä tämä esitys sitä järjestystä ennää voi muuttaa.

Mun ”ottotyttö” (leikisti) oli kyllä tosi pettynyt, kun ei sijoittunut omassa sarjassaan, jota me kaikki hämmästelimme, sillä hänellä on karismaa ja persoonallinen ääni ja osaa siis laulaa. Yleisö tykkää valtavasti, mutta palkintosijoille pääsi semmoset laihat ”pikkutytöt”, jotka lauloivat jopa falskisti ja matkivat alkuperäistä laulajaa. Taisi ulkonäkö vaikuttaa tai joku muu, mutta mielestäni laulutaito ei.

Nuorten miesten sarjassa valinnat meni mielestäni kohdilleen. Kaikissa muissa sarjoissa olin eri mieltä.
Mutta tämähän on arvostelulaji, jossa tulee tuomareiden oma mieltymys esiin, joten se siitä, minulle ainakin riitti tämä kerta tuossa kisassa, muutenkin taidan lopettaa tai ainakin vähentää kisailua ja alkaa laulelleen ihan vaan muuten, jopa operettimallisia lauluja, jos kerta mua huvittaa se.

Hainkin juutuupista heti tämän Itke en lemmen tähden ja alan opettelemaan sen laulun esityskuntoon, siinä onkin haastetta, on tosi vaikee, enkä oo laulaja :DDD
Onneksi ei tartte itkiä lemmenkään tähären, ku on ystävä rinnallain tukemasa ja lohuttamassa.

Siitä Kuopion kisasta vielä, se oli kyllä tosi hyvin järjestetty, perjantaina oli orkesterin kanssa kenraaliharjoitus, joka meni hyvin ja mun takana istuja sanoi, että hällä tuli kyyneleet silmiin ja kylmät väreet kun lauloin. Yksi musiikkia jo pitkälle harrastava sanoi että lauloin ”sairaan hyvin” sen varsinaisen esityksen.

Perjantaina oli myös ne kolmen parhaan kimpan esitykset.

Lauantaina iltapäivällä oli lasten tenavalaulukisan finaali, josta tuli voitto Raaheen yhden karaokejäsenemme tyttärestä.

Kylpylässä kävimme uimassa ja saunomassa ja niissä erilaisissa hierontaporeissa. Minä kävin kylmässä ja kuumassa altaassa ja siinä ulkoaltaassa uiskentelin tovin.

Varsinainen kilpailu alko jo klo 18.00 ja päättyi yöllä puoli kolme. Olihan pitkä ilta, 89 laulajaa ja tietysti orkesterin pitämät tauot.

Tilaisuus videoitiin ja olen tilannut itselle ne DVD:t, en tiedä saako muuta kuin omat laulut, mutta katsotaan.

Ainoa tosi huono puoli oli mielestäni illan juontaja. Hän oli joku karaokejuontaja ja sanoisin, että mielestäni hän oli tosiaan pikkukapakan hällä väliä tasoinen karaokejuontaja, ei mikään arvokkaan laulukilpailun finaaliesiintyjä.

Ensiksikin myös hänen olisi pitänyt pukeutua tilaisuuteen sopivalla asulla, olihan esim. naisilla pikiäkin iltapukuja tai lauluihinsa sopivia esiintymisasuja ja suurimmalla osalla miehillä puvut päällä. Siis tilaisuushan oli arvokas.
Juontotehtävässä myös äänen ja mikin käyttö pitää hallita ja artikulointi selvää. Nyt ei salin perälle tahtonut saada mitään selvää ja varmaan joku hänelle siitä sanoi, kun hän sitten alkoi huutamalla huutaan seuraavat esiintyjät.
Lisäksi hän ei muistanut joka kerta kertoa ketkä valmistautuvat ko. laulajan jälkeen, näin kävi minunkin tapauksessani ja ystäväni oli käymässä vessassa, eikä kuullut mun laulua lainkaan, eikä siis ehtinyt videoimaan ja kuvaamaankaan. Arvatkaapa, kuinka harmitti.

No tällaistahan tietysti voi sattua, mutta kun tuollaisesta klikkaa, niin kyllä se harmittaa.

Se vielä, että kyllä yleensä juontaja kiittää edellistä laulajaa, mainitsee siis kuka oli ja sitten kutsuu uuden.
Aikaisempina vuosina on ollut huomattavasti parempia juontajia ja tämä on sitten vain minun mielipiteeni, aivan kuten tuomareilla oli omansa:D

Kiva jos jaksoit lukea tämän mun vuodatuksen tänne asti, kyllä helepotti, hih.

Nyt kun tämä ”tyhyjennys” on suoritettu, niin laukkujen sisällön tarkistukset ja puhtaat vaatteet tilalle ja nyt viikon mittaiseen reissuun varustautuminen.

Huomenna lasten plikaksi Jyväskylään ja lauantaina Helsinkiin (ehkä käymme laulamassa jossain karaokea), sunnuntaina ristiäiset ja paluumatkalle Tammelan kautta, mun siskon luo, samoin palatessa Ähtäriin ja Vaasaan, onneksi ei tartte niin tarkkaan paluumatkaa sunnitella, ettei muutoksia voisi olla:)

Täytyy mun sannoo, että on tämä elämätä, ystävänikin sai täältä tilapäisiä komennushommia, joita oli toivonut löytävänsä, mutta nyt sitten yhdessä reissuun.

Te, jotka pääsette kohta eläkkeelle, niin varustautukaahan vilikkaaseen elämänmennoon:DDD

Näin toivotellen ilosta kevättalavia kaikille lukijoilleni, tääläki jo aurinko välillä kurkistellee.

8 kommenttia:

  1. Kuules laululintunen. Vieläkö ihmettelet miks en osallistu näihin kisoihin. Karsinnoissa olen ollu muutamat kerrat, ja kuviot vain toistuu.
    Tiedän puutteeni ja vahvuuteni lauluhommissa, (+muissakin) ja sopivat kappaleet ittelleni.
    Nämä on monet kisat sellaisia, että samat edustajat yleensä laitetaan vuodesta toiseen, "kyläkunnittain". Ja ne veijarit, juontaja/mikserit.
    Juma, kun ne monet on vielä kateellisiakin, kun eivät itte aina hallitte. Heikentävät toisen suoritusta, lisäävät mixausta ja volyymia omalle kohdalleen, jos huomaavat toisen vetäisevän itseään paremmin jonkun kipaleen. Siks tykkään irrotella vapaasti, enkä muutenkaan pidä liiasta kehumisesta, niissä kun on joskus mukana/taustalla sitä käänteispuoltakin. Viimeks ilmoitin mitä mieltä oon näistä paikallisista, eräistä kisoista. Kaupunkivälisissä oon ollu mukana. Muissa en.
    Tästä oon marmattanna aikaisemminkin, aina tilaisuuden tullen. Lahdessa viimeks isomminkin.
    Aina! paikallinen suuruus exkuorojohtaja voitti.
    Mutta ei kun lauleskellaan vaan.

    VastaaPoista
  2. Tämä sinun "purkauksesi" oli piristävän plättymäinen. Kurja kun ei menestys ollut ansairsemasi kaltainen. Iltapäivääni toit sanoillasi iloa ! Kiitos ja hyvää menoa !

    VastaaPoista
  3. Olet, olet laulaja Plätty kovastikin. Aina ei voi pärjätä ja eikö ole parempi laulaa ihmisten sydämiin, kuin johonkin sijoitukseen.. no laiha lohtu tietenkin, mutta seuraavalla kerralla parempi onni ja Onneksi on lohduttava kainalo, se on elämässä kuitenkin suuri asia.

    VastaaPoista
  4. Tosi mielenkiintoista lukea elämän alueista, jotka itseltä ovat jääneet koluamatta. Kerran laivalla samaan porukkaan kuulunut oopperalaulaja vetäisi karaokessa Liljan kukan niin että mullakin sukkahousut jalassa pyöri ja kyyneleet kirposivat silmiin, mutta pettymys oli melkoien kun kilpailun tuomaristo ei noteerannut hänen esitystään lainkaan, joku taisi sanoa sen olleen liian taiteellista laulantaa tms.

    VastaaPoista
  5. Olet sydämeenlaulaja. Muistan Wanhalta!

    Miksi muuten kaikissa asioissa pitää järjestää kiplailuja? Karaokelaulamisenhan pitää mahdollistaa kaikkien kukkien kukkiminen.

    Sitäkin ihmettelen, vaikka se ei tässä asiaan kuulukaan, miksi pitää kilpailla siitä kuka on Suomen paras amatöörikokki, palkitsemisen kriteerinä taito valmistaa ravintolatason ruokaa??
    Kilpailemassa kotikokkeja, jotka haaveilevat oman ravintolan avaamisesta!

    VastaaPoista
  6. Nämä Tähtiartistikisat ei kuitenkaan ole paikalliset ja olenhan kertonut aiemminkin, että näillä on paljon muutakin järjestetty, jopa laululeirejä ja nuo Canarian tapahtumat, jossa on paljon ohjelmaa.

    Vielä sekin, että nämä ovat vain alku- ja aluekilpailuissa karaoketaustoilla ja sen jälkeen, siis semifinaalissa ja finaalissa, pääsee kokeilemaan jo oikean orkesterin säestyksellä ja jos sattuu voittamaan, niin jopa keikkaakin pääsee tekemään, vaikka mulle se ei olekaan pääasia.

    Mutta yksi tärkeä tekijä on myös se, että on saanut paljon hyviä ystäviä ympäri Suomea ja samalla voi heitäkin tavata ja näinhän tulee myös kierreltyä ja katsastettua erilaisia paikkoja.

    Vieläkin on yksi hyvä syy osallistumisiin, kun haluaa kokeilla omia rajojaan ja saada myös tietää ja ”tuntea” oman kehityksensä, vai onko pysynyt taito samassa.

    Siis tähän on jonkinlainen sisäinen vietti ja ehkä sitä hyväksyntääkin kaipaa, minuakin kun aikoinaan haukuttiin keskikoulussa ”taiteilija nuotin vierestä”, niin kai se antoi sisua näyttää, että osaan laulaa myös nuotilleenkin, hih.

    Ainoa ikävä puoli tässä asiassa on, kun tiedän, ettei mun tyyliset laulut pure tuomareihin ja kyllä kuitenkin aina on se pieni toive palkintosijastakin. Nämähän hakevat iskelmälaulajia tanssiorkestereihin ja jos joku pääsee pinnalle, niin siitähän saa kunniaa myös järjestäjä.

    Sitten minä en kuitenkaan ole niin hyvä laulaja, että voisin pärjätä tangokisoissa tms.olen siinä ihan realisti.

    Nämä pettymykset kuuluu asiaan, mutta niihinkin täytyy vain oppia suhtautumaan oikein. Nuo paikalliset pienet kisat ovat eri asia, niissä pidetään aina oman kylän puolia.

    Tämä vastaus oli teille kaikille yhteisesti, kun en ehdi erikseen. Nyt lähden matkalle, moikka ja kiitos mielenkiinnostanne.

    VastaaPoista
  7. Kiva kirjoitus ja toi esille asioita mistä minulla, variksen tasoisella laulajalla, ei ole hajuakaan!

    Oli piristävä juttu! Kiitos! Ja hyvää matkaa taas!

    VastaaPoista
  8. Kiitos Laali, nyt ei ihan liki oo matkoja tiedossa, maaliskuussa tuonne Jyväskylän suuntaan on. Siitä laulusta, että äänellään se lintuki, siis myös varis laulaa, mutta huom! LAULAA kuitenkin. Tätähän se karaoke on, kaikille äänille ja halukkaille.

    VastaaPoista