Tunnisteet

tiistai 15. marraskuuta 2011

Mies


En löytänyt videota musikaalista Annie, mestariampuja, mutta löysin tällaisen tarinan miehestä, joka saa osuman sydämeen.

Mies.

Mikä on mies?
Mies on urospuolinen ihminen ja toinen ihmisen sukupuolista ”sanoo Wikipedia.

Minkälainen suhde meillä naisilla on miehiin?
Pidämmekö miestä, vahvana, perheen isänä, päättäjänä, elättäjänä, rakastajana, ystävänä, turvana vai mikä meille on tärkeää miehessä?

Mikä on miehen mitta? No hei, katsoin google-haulla sitä, mutta kaikki viittasi vain määrättyyn elimeen, sanon että pöh, eikö miestä voi mistään muusta arvioida kuin sen koosta. Kyllä oli hepposia juttuja.

Olen huomannut omassa elämässäni sen, että nuorena halusin erilaista miestä kuin nyt vanhempana.
Olen myös luultavasti itsekin muuttunut erilaiseksi iän myötä.
Onko niin, että myös mies muuttuu iän myötä erilaiseksi?

Olen monesti ajatellut ihmisten avioeroja, että johtuuko se juuri nimenomaan tuosta elämän arvojen muuttumisesta ja toinen kasvaa/muutttuukin täysin erilaiseksi, kuin itse kasvaessaan.

Minun mieheni oli hyvin viriili, harrastukset ym. hyvin miehekkäitä, muutkin naiset sen huomasi, jotkut sanoivat komeaksikin ”risupartoineen”. Hän oli myös vahva persoona, opin itsekin häneltä paljon asioita, vaikka jouduin monesti luopumaan omistani.

Leskeksi jäätyäni, en halunnut pitkään aikaan ketään miestä rinnalleni, vaikka kaipasinkin hellyyttä sun muuta. Tahdoin elää ja kokea yksin, mihin minusta on, eikä miehen johdattelemaa elämää.

Sain/jouduin ihan itse päättämään asioistani ja se on kasvattanut ja vahvistanut luonnettani.

Nyt kun löysin/sain uuden ystävän – miehen, tai hän löysi minut, olen ollut rauhallisella mielellä.
En halunnut samanlaista miestä kuin aviomieheni oli, ei sen takia, että hän olisi ollut huono, vaan sen takia, etten halunnut hänen korvikettaan. Halusin omanlaisen persoonan ja uuden elämän.

Tämä nykyinen MIES on tuonut elämääni ihan erilaista turvallisuutta, jota tietääkseni myös minä olen hänelle antanut. Hänelle on tärkeää meidän molempien lapset ja heidän perheidensä menestyminen elämässä, hän auttaa kykyjensä mukaan heitä ja minua.

Meillä on uutta kummallekin, itse olen saanut nauttia hänen kesäpaikastaan järven rannalla ja sen puolen ihmisten elämästä ja minä olen saanut hänet mukaan oman elämäni pyörteisiin tänne nykyiseen kotipuoleeni.

Meillä on yhteisiä harrastuksia, emmekä odota toisiltamme liikoja. Onko meistä tullut siis vanahoja? Sitä minä en usko:D

Mutta ehkä näin vanhempana elämä on seesteisempää. Hyvä niin, sillä ei sitä enää jaksaiskaan, niin ku nuorena.

Yhteenveto: Kyllä on mukavaa, ko on mies:D


Annie, mestariampujassa lauletaan, ettei pyssyllä miestä saa, joten tämäkin,
50 v-syntymäpäivälahjaksi saamani pyssy on myynnissä, en tartte sitä ennää:D

Miehen töitä:D

Ei enää käyttöä tällä.







   
Miehen tervehdys


4 kommenttia:

  1. Soveltuvin osin, omasta ajatuksistostani, tiedoksi.

    Tahdon elää ja kokea kaksin, mihin minusta on,
    en kuitenkaan nais(t)en vallanhalun tarpeiden tai toiveiden johdattamaa elämää.

    En halua samankaltaista kumppania kuin exäni ovat olleet. En sen takia, etten halua toisten kopioita tai korviketta.
    Haluan omanlaisen, erilaisen persoonan ja juuri tämän saman uuden elämän. Vielä loppu elämäni ajaksi.

    Hitsin hieno visakoivuinen tukki. Onkose .222 vai mikä, kun siinä on tuo kahva, tosin hieman jyrkässä kulmassa totuttuun nähden.

    Asesepän tekoja kokonaanko? Kylällämme oli sellainen.
    Silloin jo vanhahko, >50v seppä.

    Kaikkea löytyi Naganista Maximiin. (Aseharrastaja)
    Käytti joskus kiväärikaliberia? hauleilla ladattuna ns. hankijäniksiin.
    Hirvikiväärinä: japsi Meiji 38 (Arisaka) 1897 ja toinen Meiji 44 (Arisaka)1915 joita oli veljes-sodassa käytössä. Porattu 6.5 > 8.2 mm piipuksi.

    VastaaPoista
  2. Näin se menee max, aivan uudenlainen elämä kannattaa hankkia, onhan se paljon mielenkiintoisempaakin, kuin toistaa entistä.

    Tuo "kahva" on vain jatke tuohon perään, sillä se oli liian lyhyt ja onhan siinä se pehmike, ettei vallan mustelmille olokapää mee.

    Toi on Metsästyskivääri Sako,väljyys 8,2x53 ja nuo veistokset on tehnyt yksi lapin mies ja jatkeen teki mun ukko (ei ole haukkumanimi).

    Onhan mulla noita aseita, kolme muutakin, en oo pitänyt kiirettä myynnillä, vaikken enää metsästä.
    Vain kolmena vuonna hirviporukassa, enkä päässyt ampumaan yhtään eläintä.
    Eka vuonna olisi ollut tilaisuus, mutten saanut mennä pyssyn kans mettään (piti muka opetella), joten tupisin sille hirvelle puoliääneen, että taijat tietää, ettei mulloo pyssyä, ko oot niin rauhassa:DDD

    En minä ennää ymmärrä noista pyssyistä mittään.

    VastaaPoista
  3. Et usko mut tänä päivänä töissä tätä hoilasin ja tämä on aivan ihana kappale, siis muistaakseni tuli 2002 tai silloin ehkä itse kuulin!!! Ei voi olla parempaa kappaletta mutta siis miehestä piti kommentoida:)

    Kiva oli juttusi, enkä entistä miestäsi tuntenut, mutta ymmärrän silti ettet halua mitenkään vertailla vaan mietit mikä oli ennen ja mikä on nyt, koska itselläni on usein sama juttu. Sinulla kävi Plätty nyt niin hyvä säkä, jos näin sivusta asiaa katsoo, koska sait komean, kohteliaan ja hienon, siis aivan upean miehen ja olet kyllä Hänet ehdottomasti ansainnutkin. Sitä saa mitä tilaa! Äläkä näytä tätä sille kaverille, ettei se tule leuhkaksi:)

    Eikä pyssyllä miestä saa, se on todistettu:)

    VastaaPoista
  4. Meillä om Mustis telepatiaa:D

    En näytä, jos ei itte lue, eikä ampuilla ennää:D

    VastaaPoista