Tunnisteet

perjantai 14. tammikuuta 2011

Plättyskän perjantai-iltaa

Jatkoa samakasan juttuuni:



Tuon eläintestauksen mukaan oon enimmiltään hamsteri, koiraa ja kissaa, pitänee paikkaansa, kerrään romua, joisa on muka kaikenlaisia muistoja, en raaski heittää pois, välillä haukkua räksytän, mutta ossaan myös kiehnätä ja keherätä kuin katti, kysykää vaikka mun kaveilta:D 



Mutta taijan ollakki joku sekasikiö, luin just nimeni sukulaisuuvesta seuraavanlaista juttua.

Lintujen maailma, kuulun lajiin:Sirkkalinnut :D
Ko. linnut ovat saaneet nimensä erikoisesta laulustaan, joka muistuttaa heinäsirkan tai erehdyttävästi hepokatin ( – Oli hepokatti maantiellä poikettain) siritystä ja voi jatkua jopa tuntikausia lähes yhtäjaksoisesti. Innokkaimmat ovat äänessä puolen yön molemmin puolin.
Nyt ymmärrän, miksi minäki oon semmonen yökukkujaine (kukkuuuuu), sukkuun oon tullu.


Kattelin päivällä lintupuun lintujani ja välillä pittää lintukirjasta tarkistaa mistä linnusta on kyse, minä ku oon vähän hajamielinen ja unohan, mullahan on se atsalea.
Närhi on tosi kommee, luin siitäki, ettei kaikki tykkää, ku se ryöstellee toisten pesistä munia ja poikasia, on kuulemma pahempi ko varis. Me ollaan sen kavereita ja ruokitaan sitäki.
Taitaa minusa olla pikkusen närhiäki, ku ryöstelen toisten aiheita:D

Mutta en nyt enempää jaksa tai viitti kirijottaa, ollaan elläinten ystäviä, kukkien ja ennenkaikkea teijän ystäviä. Nautinnollista viikonloppua! 



4 kommenttia:

  1. Nautinnollista ja nautiskeltavaa viikonloppua sullekin.

    VastaaPoista
  2. minäkin testasin leikkiähän se on, ja vastaukset saattavat olla vääriäkin kun nopeasti vastaa, mutta olin 57& kisumirri, ja sit hauva 34% ja loput jäi kalalle.. ka mie aattelin että haukun mirrille ja mirri syö kalan ja männöö makkomaa .
    hauva tuloo ja halajaa jos tuloo..pää asia kun saan muata raahassa..

    VastaaPoista
  3. Taisin kommata Sinulle Zececon puolelle, harmi tännehän se olisi pitänyt, mutta kissaa, koiraa ja kaloja taisi olla, en enää muista. Mut kiitos mukavista leikeistä ja arvauksista Plätty!

    VastaaPoista