Oodi järvelle

On syksy, aika, jolloin olen syntynyt, aika, jolloin menetin mieheni, kummipoikani, yhden hyvin läheisen ystävän ja nyt jälleen kerran sain kuulla läheisen tuttavan poismenosta.

Vaikka syksy on tuonut haikeutta ja surua, niin on se tuonut myös iloa, energiaa ja uutta elämää.

Olen kuitenkin syksyn ihminen, vaikka nautinkin kesän lämmöstä ja kevään tulosta, joka aina kuluu liian nopeaan, ei ehdi kaikkia valmisteluja tehdä kesää varten, mutta syksy on minulle jotenkin täyttymisen aikaa. Kerään ravintoa pakastimeen ja tallennan kesäaikaa sydämeeni, jotta jaksan kestää talven tuiskut.

Olen aina rakastanut luontoa, varsinkin sellaista, jossa on vesistöjä. Nuoruudessani oli Kiiminkijoki lähellä kotiani ja siellä meillä oli oma pyykkiranta, Raahessa on sydäntä lähellä meri, josta olen paljon kirjoitellut ja laulanut. Nyt kahtena kesänä, uuden ystäväni myötä olen saanut läheltä seurata järveä ja olen mykistynyt sen kauneudesta ja kuinka se elää ja muuttuu eri aikoina, se on uskomatonta.

Tuolla mökkirannassa, Keski-Suomessa mieli rauhoittuu ja voin olla onnellinen.

Vaikka sanotaan, että ”kell´onni on, se onnen kätkeköön”, mutta tätä luonnon kauneutta haluan jakaa, sillä sitä on riittämiin ja se lisääntyy jaettaessa. Jos yksikään Teistä lukijoistani saa näistä kuvista mitään onnenpipanoita, niin se on tehnyt tehtävänsä.

Nuo kuvat ovat kaikki tämän kesän (paitsi kaksi ensimmäistä ovat viime kesältä) otoksia mökkirannasta katsottuna.

Poikani ja pojan tytär (13v) veivät illalla yhden verkon veteen ja aamulla oli kalansaaliina kuvassa oleva kahden kilon kuha sekä viisi lahnaa.

Musiikkia yritin löytää sopivaa ja löysinkin tällaisen rauhoittavan ja kauniin laulun.

Sopii vaikka hyvän yön lauluksi, joten nukkukaa yö rauhaisasti ja antakaa silmien levätä järvimaisemassa.

Järvikuvamaiset olkaa hyvä:

Kuukin heijastuu veteen, huomaatko?